Heräsin tämä aamuna joskus seitsemän jälkeen valmistamaan itselleni jääteetä ja voileipiä. Maailma pyöri ja kurkkua kuivasi. Olin yksin, mutta uusi ystäväni krapula piteli ystävällisesti minua kädestä. Nukuin vielä muutaman tunnin lisää. Kaikki tuntui olevan normaalisti, jos ei lasketa sitä, että jokainen illan asuuni kuulunut vaatekappale löytyi eri huoneesta. Jakku oli eteisen lattialla, tekonahkahousut sängyn vieressä, sukat keittiössä ja toppi rintsikoiden seurana pesukoneen päällä kylpyhuoneessa.

Jostakin syystä sängyssä maatessani ja syvään hengitäessäni vilkaisin yöpöydälleni ja näin kaksi outoa rannerengasta. Kenen ne olivat ja miksi ne olivat minulla? Mitä ihmettä yöllä oli tapahtunut?

Hiljalleen muistikuvat palautuivat mieleeni. Tapahtumien syynä olivat Sydämen pohjasta -kampaamon avajaisjuhlat LeBonk -ravintolassa. Rikoskumppaninani toimi Nina, jota luultiin Pamela Tolaksi. Alkuskumpista tuli hyvä fiilis, joka vain kasvoi hyvän live-musiikin ja drinkkilippujen myötä. Tilanne räjähti käsistä vasta, kun huomasimme invavessan seinällä mainoksen, jossa luvattiin skumppapullo kympillä. Siitähän se ajatus sitten lähti.

Sen lisäksi, että hukkasin hetkeksi uuden kännykkäni ja päädyin itkien halaamaan söpöä baarimikkoa, tutustuin myös yhteen lukijaani. Terveisiä ja anteeksi vaan! Suuren osan illasta juttelimme kuitenkin tuntemattoman pariskunnan kanssa ja jostakin ihmeen syystä päädyin vaihtamaan oman cocktail-sormukseni suunnilleen kuusikymppisen leidin rannekoruihin. Ne olivat kuulemma alunperin jonkun ruotsalaisen naisen. “Nainen” tosin paljastui hetken päästä Gina Tricot’ksi.

Valomerkin jälkeen lähdin kotiin ja nukahdin unohduksen mereen. Mikäkö on tämän tarinan opetus? Älä ikinä kieltäydy kympin skumppapullosta!;)