Nyt olisikin sitten luvassa pitkästä aikaa sisustusjuttuja. Finlayson lähetti minulle tuotenäytteitä ja kertoi, että suositut Reilu-pyyhkeet saavat seurakseen Polku– ja Silmu-pyyhemallistot, jotka kaikki ovat ekologisista raaka-aineista valmistettuja, yksivärisiä froteepyyhkeitä. Näissä mallistossa ympäristöystävällisyys ja eettisyys korostuvat tuotantovaiheen lisäksi myös materiaalin hankinnassa sekä vielä tuotteen elinkaaren lopussa. Jopa pyyhkeiden myyntipakkaukset on valmistettu kierrätysmateriaaleista.

Kaikista pyyhemallistoista on myynnissä sekä kylpy- että käsipyyhkeitä. Niitä myyvät mm. Finlaysonin myymälät sekä verkkokauppa. Mutta millaisia jäseniä tähän ekologiseen pyyheperheeseen sitten kuuluu? Tutustutaanpa heihin hieman tarkemmin.

Reilu-pyyhe on nimensä mukaisesti valmistettu kokonaan Reilu kauppa -sertifioidusta puuvillasta. Tämän malliston valttikortti on mielestäni sen piristävä vaikutus kylpyhuoneeseen, sillä pyyhevalikoima on erityisen värikäs ja lisäksi vielä mukavan laajakin.

Silmu-pyyhe on mallistoista ehdottomasti hienostunein, sillä pyyhkeet tuntuvat iholla silkkisen pehmeiltä. Materiaali on pehmeää puuvilla, modaalia sekä proteiinikuitua (eli nopeasti uusiutuvaa soijaa). Siksi pyyhe on erityisen nopeasti kuivuva, mutta myös todella imukykyinen. Ylellisiä pyyhkeitä myydään lempeissä väreissä.

Polku-pyyhe on valmistettu 100-prosenttisesti biohajoavasta puuvillasta. Niiden hiilijalanjälki on ennätyksellisen pieni, sillä myös pyyhkeen värjäämiseen käytetyt väriaineet ja ripustuslenkki ovat täysin biohajoavia. Pyyhkeet kestävät hyvin käyttöä ja konepesua, mutta maatuvat lopulta kokonaan. Väriskaala on aika neutraali, mutta tehosteena on tarjolla vihreää väriä.

Nyt kun olette tutustuneet uusiin pyyhemalleihin, tahdotte varmaankin saada sellaisia itsellenne? Voitkin nyt voittaa itsellesi pyyhepaketin, joka sisältää kaksi kappaletta haluamasi sarjan käsipyyhkeitä. Palkintopaketteja arvotaan kolme kappaletta. Voit osallistua arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin tänään viimeistään kello 23:59, oletko Reilu-, Silmu- vai Polku-tyyppiä? Perustele myös vastauksesi. Oma suosikkipyyhkeeni on ehdottomasti Silmu, se kun on pehmoisinta materiaalia ikinä!<3