Seuraa pitkä ihonhoitopostaus, joten ottakaahan parempi asento tuoleillanne. Sain kunnian osallistua Indiedaysin ja Yves Rocherin uusimpaan yhteistyökampanjaan. Merkki on minulle tuttu jo lapsuudesta, joten kiinnostuin kovin mahdollisuudesta tutustua imagoaan uudistaneen brändin valikoimiin. Kauneusosa-alueekseni sain kasvojenhoidon, joten jutellaanpa nyt hetki siitä. Asiaa nimittäin riittää, sen verran mieluisaa tämä kauneusjutuista höpöttely minulle muiden hömppäjuttujen ohella on.

Kampanja alkoi siitä, kun sain valita Yvesiltä itselleni testiin kasan ihonhoitotuotteita. Testailin sitten innoissani monenlaisia mömmöjä, joista lopulta valitsin ne parhaista parhaat. Se, mitä valitsemilleni tuotteille sitten tapahtui, selviää tämän postauksen lopussa. Mutta katsotaanpa nyt, millaisia kosmetiikkatuotteita sille suosikkilistalleni nousi.

Ensimmäinen valintani on kuoriva puhdistusvaahto. Se on hellävarainen, mutta tehokas puhdistaja. Paras ominaisuus siinä on mieletön kosteutusteho, sillä tämän jälkeen ihoani ei alkanut kiristellä, vaikka en heti levittänytkään sille kosteusvoidetta.

Tässä kolmen teen sarjassa, jota myös tuo seuraava tuote edustaa, on muuten sellainen hauska juttu, että sarjan tuotteiden tuoksu on hieman hämäävä. Jos en paremmin tietäisi väittäisin kyllä kuolemaani asti, että tuotteet tuoksuvat ihanan makealta banaanilta. Eikä edes miltään esanssilta, vaan vihreältä ja herkulliselta banaanilta!:D

Toinen suosikkituotteeni on viimeistelevä kasvovesi. Koska ihon pH on tärkeä säätää takaisin oikeaksi ihonpuhdistuksen jälkeen, ei kasvovesi voi olla mitä tahansa litkua. Sen täytyy poistaa loput meikit ja liat iholta, jotta iho voi vastaanottaa kosteusvoiteen tai seerumin tehoaineet. Geelimäisen koostumuksen vuoksi tätä kasvovettä ei muuten lorauta vanulappuun niin helposti liikaa kerralla, siitä tuotteelle varsin iso plussa.

Kolmas ja viimeinen valintani on ihoa rauhoittava ja kosteuttava päivävoide. Tällainen rauhoittava voide on ihan omiaan talvella, kun iho on lämpötilavaihteluiden vuoksi kovilla. Parasta tässä voiteessa on kuitenkin se, että se imeytyy nopeasti eikä sitä tarvita kuin pieni määrä. Mietin ensin, riittääkö tämän kaliiperin purkki mihinkään, mutta voide onkin yllättävän riittoisaa.

Mikäkö tällaisen paketin pointti sitten on? Tietysti se, että on mahtavaa, kun ne parhaat tuotteet voi tilata helposti samalla kertaa ja tittidii – alennettuun hintaan! Minun ihonhoitopakettini lisäksi Salla kokosi tarjolle ihanan meikkipaketin ja Jenni puolestaan ihon sävyä päivettävän vartalonhoitopaketin. Paketteja voi tutkia tarkemmin ja niitä voi tilata Indiedaysin ja Yves Rocherin kampanjasivulta täältä.

Minun pakettini arvo on 41,5 euroa, mutta te saatte sen hintaan 15,95 euroa. Tilaamalla tuon yllä olevassa kuvassa näkyvän kasvojenhoitopaketin siis tätä kautta, säästätte huimasti verrattuna siihen, että tilaisitte tuotteet klikkailemalla ne yksitellen ostoskoriin Yves Rocherin nettikaupassa tai ostaisitte ne Yvesin myymälästä. Ja postikulutkin sisältyvät paketin hintaan. Aika etuoikeutettua siis!:)

Edit: Paketin lähetyksessä on tapahtunut virhe. Yves Rocher on luvannut lähettää oikean tuotteen kaikille tilaajille pikimmiten. Kaikkien tilaajien, jotka eivät ole saaneet oikeita tuotteita, tulee mahdollisimman pian ottaa yhteyttä Yves Rocherin asiakaspalveluun sähköpostitse asiakaspalvelu@yves-rocher.fi tai puhelimitse 09-615166. Pahoittelut vielä kerran!