No jaa, ei tuon laitteen nimi oikeasti ole permistikku. Kyseessä on OBH Nordicalta saatu “rantakihararauta. Siis kiharrustikku, jolla saa luotua rantakiharat. En tosin kutsuisi näitä rantakiharoiksi, koska lopputulos on mielestäni enemmänkin säkkärä tai jopa höttöinen. Jos rehellisiä olla, mieleen tulee 80-luvun vanha kunnon permanentti. Useat kampaajat ennustivat sille comebackia jo viime vuonna, mutta eipä ole vielä kuulunut näkynyt.

Kuten alkuviikosta testattujen kiharrustikkujen (suuri, pieni) myös tämän ympärille kieputetaan hiukset, toimintamalli on siis sama. Tämä kiharrustikku on tosin kulmikas muodoltaan. Lopputuloskin on tosin hyvin, hyvin erilainen kuin isommilla kiharrustikuilla. Operaatioon kuluu myös enemmän aikaa, sillä tikku on ohut ja hiukset pitää kihartaa aika pienissä osioissa. Kiharruksen jälkeen hiuksista on kadonnut pituutta toistakymmentä senttiä.

Näistä tulee mieleen joko sellainen luonnonkiharapehko, jota sen omistaja vihaa ja muut ihailevat, tai vaihtoehtoisesti juurikin se retropermis. Totuus on, että näillä kiharoilla muistutan hieman liikaa äitiäni hänen ja isäni hääkuvassa!:D

Psst! Huuto.net kohteeni sulkeutuvat tänään, joten huutakaa täällä!