Bongasin Facebookista seuraavanlaisen kuvan ja mietin, että voisin koettaa soveltaa sitä tänä vuonna. Taidan tosin aloittaa elämänohjeiden noudattamisen vasta myöhemmin, koska kohta “Don’t like something? Say it!” veisi teiltä järjen. Lopetan siis tämän muuttokiukuttelun hetkeksi. Enhän muuten jaksa tammikuuta loppuun ettekä te jaksa minua ja juttujani! :D

Päivän asuna toimii tänään jouluaatolta tuttu “sotapoikaneule”, jonka siis löysin välipäiväaleista kympillä. Sen seuraksi puin tummanharmaat farkut ja tietysti korkkarit. Paitsi postireissulle, koska sen aikana jylläsi kunnon lumituisku – en meinannut edes nähdä eteeni! Siksi siis kuvassa on jumituskorkojeni sijaan nuo ylipolvensaappaat. Tyttömäisyyttä tyyliin hain loivilla kiharoilla ja pinkeillä huulilla.

neule – H&M

farkut – H&M

kengät – Wedins

Nyt sitten voisin rentoutua hetken ennen pakkustouhujen jatkumista uuden teetuttavuuden parissa. Numi-luomuteen valikoimista sain joskus testiin tummaa puerh-teetä, jossa on täyteläistä ja samettista, aidoista kaakaonibseistä saatua suklaisuutta. Sivuaromeina voi aistia viettelevää vaniljaa ja talvi-iltaa lämmittäviä mausteita. Numista voi lukea lisää vaikkapa täältä. Ei varmaankaan tarvitse erikseen kertoa, että makuelämys on herkullinen.:)