Leopardilaukusta kyseltiin lisää sekä kommenttiboksissa että sähköpostitse, joten otin siitä hieman lisäkuvia kiinnostuneille. Materiaalihan on synteettistä, mutta kuten jo kertaalleen jollekin selitin, pinnan kuviointi vähentää sitä muovista kiiltoa, jota moni kammoaa. Kuviointi luo leopardikuosiin yhdistettynä laukun pintaan “karvaisen” fiiliksen. Tätä on hieman vaikea selittää, joten kuva kertokoon lisää.

Laukkua voi kantaa kahvasta kuten minä asukuvissani, mutta laukkuun saa myös kiinnitettyä samasta materiaalista ja kuosista laukun kanssa valmistetun kantohihnan sellaisista pitäviä miellyttämään. Hihnan pituus on säädettävä, joten laukun saa roikkumaan joko lantiolle tai halutessaan melkeinpä kainaloon.

Laukussa on vetoketju pitämässä tavarat turvassa. Läppä kiinnittyy nepparilla ja kääntölukolla. Laukku on siis turvallinen, koska päästäkseen kiinni sisältöön, pitää avata vetoketju. Varastaminen ei onnistu vain sujauttamalla kätensä läpän alta. Ihana muuten, että mietitte tällaisia juttuja harkitessanne ostoa. Viisasta!

Toivottavasti näistä selvennyksistä oli apua. Laukun minulle lahjoitti siis OIA-nettikauppa, jossa laukku on muuten tällä hetkellä tarjouksessa. Nyt takaisin uudenvuodenherkkujen pariin keittiöön. Kokki kuittaa!;)