Toivottavasti teillä oli jo mieletön ikävä tiiliseinääni. Minulla ei ainakaan ollut. Isoa vaatevarastoa ja kameraviritelmääni sen sijaan ikävöin, rutiineja rakastava hassu kun olen. Aamuisen postireissun jälkeen olikin aika avata valtava pakettikasa paketti kerrallaan. Olo oli vähän kuin jouluna, tosin näitä lahjoja en saanut, koska olen ollut kiltti.

Päivän asuna on yllätyksettömästi, mutta suurella rakkaudella farkkua. Farkkuja tulee aina ensimmäisenä ikävä, jos ei tajua pakata landelle mukaan edes yksiä denimhousuja. Hippi&pulsu -look kolahti tänään täysillä, joten kaivelin jalkaani leveäpunttiset farkut ja yläosaksi rennon liehupaidan. Pipo oli pakollinen asuste rikkomaan kokonaisuutta, rakastan sitä syvästi.


pipo – Asos (varastettu ihanalta pojalta)

farkut – Panic in Paradise (saatu)

paita – H&M

laukku – OIA (saatu)

kengät – Aldo

Joululahjavinkkipostauksessa paljastin, että OIA-nettikauppa lähetti minulle lahjaksi laukun. Leopardiprinttinen laukku taitaa olla ensimmäinen hieman levottomampi laukkuni, sillä en juurikaan suosi yleensä printtejä asuste- tai vaatehankinnoissani. Lahjakorteilla ja muilla pyrin kuitenkin koettamaan yleensä jotakin uutta, joten tällä kertaa päätin tutustua printtilaukkuun. Ja tykkään kovasti, kuten kuvasta näkyy! Jos kissakuosi tai muut ihanuudet kiinnostavat, laukkuvalikoima löytyy tämän linkin takaa.

Soitin muuten tänään vuokraisännälleni ja irtisanoin tämän vuokra-asunnon. Kyllä jännitti! Tunsin itseni jotenkin petturiksi, kun olin kuitenkin aikonut asua tässä vielä pitkään, mutta nyt karkaankin muualle. Sellaista se elämä kuitenkin on. Seuraavaksi kuvaan huonekaluni myyntiin ja pakkaan elämäni pahvilaatikoihin. Palaillaan siis taas huomenna!