Koska oma joulufiilikseni paljastui tässä kuun alussa hyvinkin lumiriippuvaiseksi, olen koettanut nostattaa tunnelmaa muilla tavoilla. Listasin siinä samalla teillekin viisi helppoa tapaa kohentaa joulufiilistä, jos se on vähän matalalla tai jopa kokonaan hukassa. Toivottavasti näistä on edes himppusen verran apua!

1. Kauppojen näyteikkunoiden ihailu on hyvä tapa kuluttaa aikaa ja imeä itseensä uusia ideoita joululahjoista asunnon tai työhuoneen jouluiseen sisustukseen. Parasta on, että somistettujen näyteikkunoiden ihailu on ihan ilmaista. Siis kunnes sorrut ostamaan jotakin.;)

2. Jouluisia naposteltavia kokkailemalla saat hyvän tekosyyn järjestää pikkujoulut tai voit vain muuten luoda joulufiilistä. Piparintuoksulla saattaa olla maaginen vaikutus, joten anna sen levitä rappukäytävään asti. Alla kuva viime joulun Marimekko-piparista, jonka allekirjoittanut ihan itse (kuten näkyy, krhm) väsäsi.

3. Pukeudu punaiseen. Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta punainen väri liittyy niin vahvasti jouluun, että sen näkeminen saattaa huijata sinut luulemaan, että joulufiilis on korkeammalla kuin se oikeastaan onkaan. Värikkäät ulkovaatteet saattavat samalla saada muutkin ulkona liikkuvat jouluisemmalle mielelle. Harmittaa muuten mielettömästi, että tuo kuvan vintagetakki ei kestänyt enää, vaan hajosi lopulta käsiini.

4. Sytytä pieniä valoja ja kynttilöitä sisälle sekä ulos. Jos pihalle ei voi ripustaa valosarjaa, asettele edes tuikkuja parvekkeen lattialle. Tai jos ei ole parveketta, koristele jouluvaloilla ikkunalauta. Tuikkujen kanssa toimii lämmin juoma, suosituksena luonnollisesti glögi tai jouluinen kanelikaakao.

5. Viimeinen tapa on uppoutua minuutiksi, tunniksi tai vaikkapa koko päiväksi mielikuvitusmaailmaan, jossa punainen väri ja makeat kuplat pystyvät mihin tahansa. Tässä siis Coca-Colan joulumainos vuosimallia 2011.

(näyteikkunakuva täältä)