Muuten ihan kiva alkuviikko luvassa, mutta pitääkö se viettää tenttikirjoihin hautautuneena flunssasta kärsien? Ilmeisesti pitää. Tänäänkin oli tarkoitus käydä lunastamassa postista pari pakettilappua, mutta en millään pystynyt siihen. Pää painoi pari tonnia ja silmiin sattui, joten reissu siirtyy loppuviikolle. Apteekkiin ei ollut mitään toivoa jaksaa raahautua. Lähettejä poikkesikin päivän aikana ovella sitten ihan monikossa, joten nyt postikasaa purkamaan ja siihen keskiviikon (eli ylihuomisen, hyi olkoon) tenttiin pänttäämään. Oikeastihan tahtoisin hautautua peittokasan alle nukkumaan itseni terveeksi, mutta se ei nyt käy. Tuosta tentistä on selvittävä, vaikka henki menisi.

Ei ihan suju tämä elämä suunnitelmien mukaan, kun tahtoisin jo olla vapaa stressistä ja postailla kivoja joulujuttuja tänne. Totuus vaan sattuu olemaan se, että joulufiilis on edelleen aika lähtökuopissa, joten siitä on vaikea kirjoittaa. Ja tiedän kyllä, että voisin pysyä lukupäivät kokonaan pois koneelta, mutta kun hajoaa pää, ellen saa purkaa tätä ketutusta ja stressiä. Teidän, että tämä angsti voi olla tylsää luettavaa, mutta kohta helpottaa taas.

Kamala muuten, kun ihmiset ovat alkaneet kysellä, mitä tahtoisin joululahjaksi, mutta kun en Adam Levinen, mielenrauhan, poikaystävän ja näkymättömyysviitan lisäksi vaan keksi mitään. Onko muilla samaa ongelmaa vai löytyykö se joululahjatoivelista jo?

(lakanat ja kello saatu)