Haha, ehdinpä ottaa asukuvat valoisalla! Heräilin aamulla uhkailujeni mukaan kirkasvalolampun avulla ja sainkin tänään tehtyä ihan hyvin hommia. Ilma oli valitettavan lämmin ja märkä, joten sain tapella hiusteni kanssa varsin paljon. Ajattelin sitten tehdä niihin suoristusraudalla kiharoita, mutta kuten kuvista huomaa, se ei onnistunut. Paitsi muutaman osion latvoihin ja ylikasvaneeseen etutukkaan. Voi perkules, kun se on aivan sama, kuinka monta tuhatta videotutoriaalia katson tai montako vinkkiä ja ohjaustuntia saan, kun en vaan osaa tehdä niitä! Luovutan.


paita – panic in Paradise (saatu)

farkut – H&M

kengät – Aldo

laukku – Daiari Mayer (saatu)

takki – Vero Moda

Kävin tänään myös postissa ja sieltä sainkin varsin odotetun paketin. Se eniten odottamani jäi vielä puuttumaan, mutta hyvä paketti tuli tilalle. Tästä kenkäparista olen jo nimittäin aloittanut postauksen ja nyt saan vihdoin tehtyä sen loppuun. Jotkut postausluonnoksethan saattavat lojua tuolla kansiossa jopa vajaan vuoden ennen julkaisua, joten tämä ei ole vielä edes epänormaalia.

Ai niin! Kirjoitin teille äsken aamuksi pitkästä aikaa puhdasverisen mielipidepostauksen. En yleensä uskalla edes kurkistaa muiden mielipidepostausten kommenttibokseihin, koska niissä on hyvin usein sota käynnissä. Pidetään me kuitenkin huomenna perustelut laadukkaina ja keskustelu sivistyneenä, vaikka aihe saattaakin olla joillekin hyvin lähellä sydäntä.:)