Koska koetin illalla saada ajatukseni pois inhottavista asioista ja tuo alkuvuoden muutto jännittää hurjasti, kokosin pienet listat niistä hyvistä ja huonoista puolista, joita vatvon tällä hetkellä päässäni. Mukana on tärkeitä ja vähemmän tärkeitä juttuja, vaikka ne kaikista suurimmat murheet taitavatkin jäädä kertomatta. Onhan näissä pienemmissä muuttohuolissa jo tarpeeksi puimista.

Kuva: Veera Korhonen

PLUSSAT

  • Miljoonat sushipaikat. Täältä Jyväskylästähän saa sushia noin kahdesta paikasta ja toisessa niistä kikkareiden taso vaihtelee syömäkelvottomasta hyvään. Kohta sushipaikkoja on tarjolla moninkertaisesti, joten eihän sitä testailukierrosta voi muuta kuin odottaa.
  • Olet ihana! -salonki on vihdoinkin lähellä minua. Aloitin paikkaa pyörittävien tyttöjen kanssa yhteistyön, mutta paikan sijainnin vuoksi olen ehtinyt vierailla siellä vasta muutaman kerran. Nyt, kun salonki tulee sijaitsemaan lähelläni, voin rauhassa koukuttua taas ripsipidennyksiin tai muuhun ihanaan tyttöhömppään!<3
  • Pääsen vihdoinkin osallistumaan niihin tapahtumiin, jota alkavat aamulla yhdeksän aikaan ilmaan, että tarvitsee hypätä junaan keskellä yötä, koska junia Helsinkiin menee harvoin ja matka kestää ikuisuuden.
  • Se tunne, etten ole yksi kaupungin ns. oudoista linnuista. Kadulla kävelee vastaan vaikka millaisia persoonia eikä ole pienintäkään mahdollisuutta, että kukaan kiinnittäisi minun jotakin erityishuomiota. Massautuminen ja soluttautuminen voivat olla myös positiivisia asioita.
  • Helsingistä on lyhyempi matka sekä Tampereelle että vanhempieni luokse. Vielä, kun Jyväskylä olisi siinä kyljessä, saisin kaikki rakkaat lähelleni. Onneksi silti juna kulkee ja kusti polkee.

MIINUKSET

  • Olen tavallaan tykännyt toimia hieman pienemmän kaupungin lähettinä, koska Helsinki-keskeisyys ärsyttää minuakin. No, kohta päädyn sinne ja liityin siihen liigaan, jota vastaan koetin monta vuotta taistella. Tuntuu häviöltä.
  • Koti-ikävä, joka kohdistuu enemmänkin ihmisiin kuin tähän asuntoon tai mihinkään paikkakuntaan. Tunnen Helsingistä vain kourallisen ihmisiä ja heidätkin vain pintapuolisesti. Yksinäisyys pelottaa ihan järjettömän paljon!
  • Muuton jälkeen tulot laskevat ja elinkustannukset nousevat sen verran, etten usko olevani tarpeeksi varakas hankkimaan kuntokeskusjäsenyyttä. Voin kertoa, että pelkkä lenkkeily alkaa tökkiä hyvin nopeasti, joten tämä menetys ottaa oikeasti koville.:(
  • Joudun myymään lähes kaikki huonekaluni, koska ne eivät mahdu hyvällä tahdollakaan uuteen asuntooni. Parin kuukauden mittainen hyvästelyprosessi sohvalleni alkakoon.
  • Jyväskylän maailman ihanimmat postitädit. En tiedä, miten totun siihen, ettei asiakaspalvelu ole enää maailman parasta.

Löytyisikö teiltä vielä jotakin lisättävää listoihini? Vinkkejä Helsingin hyvistä ja huonoista puolista otetaan sekä riemulla että kauhulla vastaan.:)