Bloggaajakvartetti poseera.

Reilu viikko sitten pidetty Bloggshoppin‘-shoppailuilta oli ihan mahtava, mutta en voinut kirjoittaa siitä ennen kuin sain illan hovikuvaajana toimineen Jan Tuomiston ottamat kuvat käyttööni. Tässä postauksessa on siis sekaisin niitä sekä omiani. Shoppailuillan järjesti MPH Fashion Outlet City. Muita bloggaajia oli paikalla vanha tuttuni Nadja, aivan uusi tuttavuus Cava ja ihana vakiomajoittajani Jonna, jonka kaulakorua himoitsin silmittömästi.

Rakas Jonni ja himotuskoru.

Herkkuja alusvaatteiden muodossa.

Keskittynyttä kynsiräpellystä.

Tää kävi kynsibaarissa!

Live-musiikki kuulosti todella upealta ja minä jos joku olen nirso sen suhteen. Lavalla Daisy Jack.

“Minä olen lentäjän poika!”

Janot sammutti smoothiebaari.

Syötävän kauniita alusvaatteita.

Joanna juontaa, kun parhaita pukeutujia palkitaan.

Tuo yhdessä kuvassa näkyvä pallopaita jäi lopulta ostamatta. Sovittelin sen lisäksi myös Niken erikoista treenitoppia. Topin hinta oli vain 15 euroa, joten pakkohan se oli ostaa. Illasta selvittiin siis yhdellä ostoksella. Aikamoista!

pitsitoppi – H&M

silkkitoppi – H&M (saatu)

farkut – Liu Jo Jeans (saatu)

kengät – Spirit

Saimme tapahtuman jälkeen iltapalaksi mukaamme vielä Fubuki Sushista herkkuja. Voin kertoa, että jos minut pakotettaisiin luopumaan joko suklaasta tai sushista, pitäisin kiinni noista ihanan koukuttavista kikkareista. Kuinka voikin terveellinen ruoka olla niin hyvää!

Käykäähän kaikki tapahtumaan osallistuneet shoppaajat vastaamassa palautekyselyyn täällä. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Fashionstore.fi-verkkokauppaan 200€:n lahjakortti. Kiitokset vielä kaikille osallistuneille. Oli kyllä kiva ilta, vaikka vähän ujostuttikin.:)