Olen ihastunut. Koska after sun -tuotteeni olivat lopussa, päätin ostaa täältä jonkun voiteen rauhoittamaan ihoani illoiksi ja öiksi. Olin jo viemässä eräässä tavaratalossa kassalle parin euron vartalovoidetta, jossa oli mukana ihoa rauhoittavaa ja suojaavaa aloe veraa. Minut pysäytti kuitenkin mies, joka kysyi, en kai ollut ostamassa voidetta, koska sen aloeen viittaava sinivihreä ulkonäkö sai sen näyttämään ihanan viilentävältä. Nolona myönsin ajattelevani juuri niin. Lääkealoekasvia pitelevä mies näytti kasvin läpileikkausta, joka paljasti kasvin hyvää tekevän sisuksen olevan läpinäkyvä.

Hän pyysi myös tarkistamaan monentenako Aloe Barbadensis oli voiteen raaka-aineluettelossa. Aineethan on listattuna siinä järjestyksessä, kuinka paljon tuote niitä sisältää. Kemiaa opiskelleena ja kosmetiikasta kiinnostuneena olen ollut jo pitkään tietoinen näiden raaka-aineluetteloiden tärkeydestä, en vain ole jaksanut niistä juurikaan välittää. Tällä kertaa kuitenkin vaidoin oudon värisen voiteen geelisuihkeeseen, jossa on vaikuttavaa ainetta peräti 99,7 prosenttia. Raaka-aineluettelokin koostuu vain kolmesta ainesosasta.

En jatkossa ala kosmetiikkahifistelijäksi tai hysteeriseksi sisällysluetteloiden kyttääjäksi, mutta myönnän, että tässä tapauksessa kannatti olla asiasta kiinnostunut. Tämän suihkeen kun ottaa illalla jääkaapista ja suihkuttelee aurinkon kiusaaman ihon läpi, niin ah – kyllä viilenee!:)