Nyt tulee sitten oikeasti maailman helpoin pastaohje. Tein tätä itselleni eräänä sunnuntai-iltana, kun jääkaappi oli tyhjä. Ja jääkaappihan oli tyhjä siksi, että ruokabudjetti oli tuhlattu johonkin söpöön ja pinkkiin, joka lopulta päätyi vaate- tai kenkäkaappiini. Se makaronidieetti ei siis ole mikään urbaanilegenda. Kuiva-ainekaapissani oli onneksi spagettia ja ikkunalaudalla puska basilikaa. No, eipä siihen herkkupastaan sitten muuta tarvittukaan!:)

Köyhän naisen pasta

kourallinen spagettia

loraus oliiviöljyä

useampi iso lehti basilikaa

rouhaus merisuolaa (myllystä)

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Tämä tyttö käytti tummaa, mutta vaaleakin on takuulla hyvää. Hienonna basilikan lehdet ja lorauta niiden päälle reilusti öljyä. Mausta näin syntynyt yrttiöljy suolalla. Laita spagetti lautaselle ja kaada öljy päälle. Sekoita ja nauti!