Tämä postaus ei sovi herkkävatsaisille. Jos olet sellainen, älä selaa enää alemmas! Olen nimittäin jälleen uhrannut itseni tieteen ja blogini nimissä. Tällä kertaa kokeilin Baby Foot -jalkojenpehmennyshoitoa. Hoidon tarkoitus olisi poistaa jalkapohjista kuolleet ihosolut ja sitä kautta kaikenlaiset kovettumat luonnollisten uutteiden avulla. Itse hoito kestää parisen tuntia ja sen jälkeen viikon sisällä ihosolut tippuvat pois. Tämä kuulosti niin oudolta, että pakkohan sitä oli kokeilla, kun sain testipaketin itselleni Baby Footilta.

Jalkani eivät ole koskaan täydellisessä kunnossa. Niissä on aina jossakin kovettumia, puhjenneita rakkoja tai muita vammoja. Siksi pidinkin itseäni lähes täydellisenä testihenkilönä. Torstaina 15.9. alkutilanne oli se, että kynsinauhani olivat erään tapauksen jälkeen repaleiset ja kantapääni kuivat. Myös korkkareiden hankaamista rakoista löytyi pari jäännettä. Näiden ongelmakohtien lisäksi ei kuitenkaan löytynyt muita ongelmia eli suurin iso jalkojeni ihosta oli tervettä.

Prosessi alkoi jalkapesulla. Jalat pestiin saippualla ja kuivattiin, minkä jälkeen hoitopussit leikattiin auki ja jalat sujautettiin niihin. Muovipussit, joiden sisäpinnat olivat ihanan liman peitossa, kiristettiin teipeillä kiinni. Ohjeissa neuvottiin pukemaan sukat pussien päälle, jos ne tuntuivat isoilta, joten hengailin vaikutusajan eli kaksi tuntia isin villasukissa. Liikuttelin välillä varpaitani, jotta möhnä pääsisi vaikuttamaan kaikkialle.


Kahden tunnin jälkeen jalat pestiin saippualla ja ne kuivattiin normaalisti. Pesun jälkeen jalat tuntuivat hetken ajan normaaleilta. Tässä vaiheessa tunsin oloni hieman huijatuksi, mutta kun jalat kuivuivat, ne alkoivat tuntua oudon kuivilta. Mitään järisyttäviä muutoksia en niissä silti vielä tässä vaiheessa huomannut. Kuvailin silti jalkani parin päivän välein.

Parin päivän jälkeen käsittelystä jalat tuntuivat normaalia kuivemmilta ja normaalistikin hieman kuivista kantapäistä näki, että ihon ylin kerros alkoi irrota ja ihokerrosten väliin muodoistui ilmataskuja. Arvatkaa vaan, tekikö mieli repiä noita ihoriekaleita irti, mutta piru soikoon, kun se kiellettiin ohjeissa!:D

Maanantaina eli kolmen-neljän päivän jälkeen aloin jo odotella jotakin kunnollista tapahtuvaksi sen sijaan, että iho olisi vaan tuntunut normaalia kuivemmalta. Kantapäiden lisäksi päkiöissä alkoikin näkyi merkkejä ihon kuivumisesta. Rasvailin siis jalkojani kyllä normaalisti hoidon jälkeen eli mistään jalkojenhoitamisen laiminlyömisestä tässä ei ollut kyse.

Lopulta alkoi tapahtua. Viidentenä päivänä huomasin, että jaloissani tuntuu jotakin ylimääräistä. Nimittäin ihoni! Ohuita ihosuikaleita teki mieli repiä irti, mutta tyydyin vain rasvailemaan jalkojani pari kertaa päivässä. No joo, ehkä pari kertaa yllätin itseni kiskomasta jättimäistä ihosuikaletta irti. Mutta vain pari kertaa, vannon! Mutta kun se tunne oli yhtä ihana kuin silloin, kun repii hitaasti kalvokasvonaamiota kasvoiltaan. Puhdasta nautintoa! Paitsi että tässä tapauksessa revittyä kohtaa kirvelee repimisen jälkeen. Ehkä juuri siksi ohjeissakin kiellettiin ihon repiminen.:/

Pahimmillaan jalat olivat noin viisi päivää hoidon jälkeen eli tuossa yllä. Kun helpoista paikoista oli iho hilseillyt irti, jäivät jäljelle enää ne haasteellisemmat kohdat. Kantapäissä ja päkiöissä, joissa iho oli alunperinkin paksuinta, näkyi vielä tässä uusiutumisvaiheessakin olevan hieman paksumpaa ihoa, joka ei niin helpolla lähtenytkään. Kovimpien kohtien kanssa taisteltiin seitsemäntenä päivänä.

Ihan viimeisinä päivinä jäljellä oli enää muutamia “ihotupsuja” niissä jalkapohjien kovimmissa kohdissa. Muualla iho oli jo hyväkuntoista ja pehmoista. Tunnustan, että nuo aivan viimeiset ja kuivummat kohdat saatoin repiä irti, koska kärsivällisyyttäni oli ja venytetty niin äärimmilleen.

Ihon uusiutumiseen meni kokonaisuudessaan 6 päivää, jos lasketaan siitä, miloin kuoriutuminen todella alkoi. Kun jalkojen iho oli täysin uusiutunut, jaloista tuli todellakin pehmeämmät. Kovettumat pehmenivät ja katosivat pois. Veikkaan, että tällä hoidolla ei onnistuta pitämään jalkoja pehmoisina, vaan tämä on enemmänkin tästähoito kovettuneille jalkapohjille. Niihin tämä kuoriutuminen nimittäin tehoaa! Mitä karmeammassa kunnossa jalat ovat, sitä paremman tuloksen tällä tulee varmaankin saamaan. Baby Footista voi halutessaan lukea lisää täältä ja paristakin eri nettikaupasta voi tilailla paketteja kotiin. Google on ystävä.:)