Tunnustan. Olen valittanut ja vaikertanut liikaa siihen verrattuna, että tiesin sunnuntaisen pyrähdykseni tuottavan tuskaa. Koetin jo kurkkia Jyväskylän Kuntoportilta, jonka kanssa olen siis yhteistyössä, sopivaa venyttelytuntia, mutta kun yksikään pitkistä venyttelyistä ei parin päivän sisään sovi aikatauluuni. Venyttelen siis itsekseni parvekkeella joogamatolla ja koetan keskittyä siihen, että jaksaisin pysyä niissä asennoissa pidempään kuin vain sen muutaman sekunnin ajan. Ai niin, nuo sukat on saatu blogin kautta. Luonteva ilmoitus/varoitus, eikö?;)

Vaikka ainut kävelymatkani tänään olikin lähikaupan kautta kotiin, koetin samassa asussa minimoida tuskani ja maksimoida nautintoni. Lähdin rakentamaan asua mukavien kenkien ympärille, sillä puolet varpaistani ovat rakoilla. Alapuolelta. Niinpä! Sen siitä saa, kun on läskit varpaat. Mutta tosiaan, pehmustettua päkiäni ja teipattua varpaani olo alkoi olla jo siedettävän puolella, vaikka kävely tuntuikin pahalta. Hetken ajan harkitsin tilaavani ruokaa kauppakassipalvelulla kotiin jostakin Gastronautista, mutta sitten pihiys voitti.

Mukavien (eli tilavimpien omistamieni) kenkieni kavereiksi puin rennot housut. Näitä pitäisi ostaa lisää eri väreissä, mutta en tiedä, missä olisi paras tarjonta. Ja kyllä, on ihan ok käyttää ballerinoja syksyllä, jos kaikki muut kengät sattuvat. Se taas ei ole ok, että vilauttelee kenkien rumia pohjia kameralle ja poseeraustreenausta voisi vähän harrastaa.


paita – Panic in Paradise (saatu)

housut – Lindex

kengät – H&M

Nyt pitäisikin taas uppoutua noihin luentomateriaaleihin ja keksiä joku, joka voisi kyyditä minut postiin tänään tai huomenna. Onneksi lupasin Huuto.net-kohteille postituksen viikon sisään maksun näkymisestä eli mikään tappokiire ei vielä ole. Pari pakettikorttia vaan polttelee takataskussa. Ja yksi niistä pakettikorteista sisältää muuten arvontapalkinnon loppuviikoksi. Paljon matkustavat ja mielellään hiustenhoitotuotteita kaipaavat, olkaahan siis kuulolla.;)