Ja hiusteemalla jatketaan. Värjäsin viikonloppuna hiukseni Avonin minulle lähettämällä kestovärillä. Olen viime aikoina käyttänyt vain vaahtovärejä niiden riittoisuuden vuoksi, mutta testailen aina mielelläni uusia tuttavuuksia. Sävyksi valitsin tummanruskean (Darkest Brown 3.0), sillä en vielä hetkeen aio tehdä dramaattista värimuutosta hiuksiini. Sellainen on kyllä suunnitteilla.

Tästä hiusväristä tein sen verran huomioita, että hiusvärin alle laitettava suoja-aine toimi hienosti. Tämä hiusväri ei takuttanut hiuksiani muiden värien tavoin ja huuhtelun jälkeisen hoitoaineen jälkeen sain muuten kammattua hiukseni märkinä. Ensimmäistä kertaa ikinä. Värin tuoksu oli aika samanlainen kuin muissakin hiusväreissä, samoin koostuus. Ainoa erot olivat siis hoitoaineissa ja niissäkin erot muihin väreihin olivat positiiviseen suuntaan. Ja tietysti tällainen laiskamato kiittää, kun hiusvärinkin voi tilata kotiin!:D