Tämä tässä on rakkausmekkoni. Törmäsin siihen Halosen näyteikkunassa 27. maaliskuuta vuonna 2009. Totesin mekon kalliiksi, mutta kävin silti sovittelemassa sitä. Pohdin myös eri värivaihtoehtoja, mutta totesin punaisen parhaaksi. Lopulta myin lahjakortteja Huuto.netissä, lainasin ystävältäni rahaa, käytin jonkun oudon alennuksen hyväkseni ja ostin mekon. Sen sovittelusta tuli napsittua naurettava määrä kuvia blogiin, mutta olin niin julmetun onnellinen. Syy, millä annoin itselleni luvan ostaan tuon mekon, oli se, että mekko olisi ylläni kandijuhlissani. Aika hakemalla haettu tekosyy, mutta sellaista tosiaan suunnittelin.

Tällä hetkellä se kandi ei tunnu miltään enkä todellakaan aio juhlia niin turhaa asiaa, joten punainen mekkoni vihitään uudelleen. Siitä tulee virallinen Elle Fashion Awards 2011 -mekkoni. Onko ihan hippasen siistimpää olla muotigaalamekko kuin turha-ja-typerä-yliopistotutkinto -mekko. No on! Tähän väliin huomautus, että (tulevienkaan) kandien ei tarvitse loukkaantua, kysessä on minulle turha ja typerä tutkinto. Nyt tästä mekosta vasta tykkäänkin, kun se assosioituu oikeasti kivaan ja hienoon tapahtumaan.

Psst! Älkää vaan kysykö, missä toinen jalkani on!:D