Olo ei ole ainakaan parantunut elisestä (mistä kertoo sekin, että kirjoitin ensin huomisesta) ja muita selityksiä hieman nuutuneelle ulkonäölleni. Ylläni minulla on ollut tänään turvallinen yhdistelmä löysiä farkkuja, turvapaitaa ja prätkäbootseja. Yhdistän aina nuo boyfriend-farkut korkoihin, mutta tänään päätin tehdä asiaan muutoksen. Idean sain, kun luin eilen aamupalaksi Henriikan blogia. Kiva löytää inspiraatio näinkin läheltä.

farkut – H&M

kengät – Clou

paita – Naf Naf

takki – Vero Moda

Tiedättekö muuten, mikä saattaa olla säälittävyyden huippu? Ehkä yksin katsottu elokuva elokuvateatterissa. Tai ehkä se, kun tilaa itselleen kukkalähetyksen. Mutta ei. Säälittävyyden huippu on laulaa Singstaria yksin kotona, kun kukaan ei kuule. Testasin sitä nimittäin tänään ja ensi kerralla kutsun takuulla itselleni tyttölauman seuraksi, koska nyt kukaan ei ollut kuulemassa räppiyrityksiäni tai riipaisevaa tulkintaa Loirin Hyvää puuta -biisistä. Sain itselleni eräältä pr-firmalta uusimman SuomiSuosikit-levyn ja langattomat mikit Pleikkariini, jotta voin testata laulutaitojani. Parin viikon päästä kuka tahansa voi haastaa minut (ja kuolla nauruun)!:D