Kylmäkoski ei paikkana sano monellekaan juuri mitään. Se on pieni paikkakunta, tai oikeastaan nykyään yksi Akaan kaupungin taajamista, noin 40 kilometriä Tampereelta Turkuun. Yksi keino koettaa saada lamppu välähtämään ihmisten päässä on muistuttaa, että juuri Kylmäkosken vankilassa Matti Nykänenkin lusi hetken aikaa. Ai ei sano vieläkään mitään? No väliäkö tuolla edes.

Minulle Kylmäkoski tulee aina olemaan jollakin tapaa koti, vaikka se vuosien varrella onkin muuttunut paljon huonompaan suuntaan. Pidän silti siitä, miten täällä on paljon pinta-alaa jokaista asukasta kohden. Luonto on kaunista ja lähellä ihmistä. Metsää ja peltoja on paljon, mistä varmasti johtuu se, että sielu jotenkin lepää täällä. Yleensä Kylmäkoski on vielä aika hiljainen ja rauhallinen paikka, mikä miellyttää varmasti monia. Siis jos ei satu asumaan siinä, missä vanhempani nykyään asuvat. Terveisiä vaan paikallisen räkälän urpoille.

Jotta saisitte hieman makua, millaisia maisemia täältä Kylmäkoskelta löytyy, otin aamulenkilleni kameran mukaan. Ilma oli sateinen, joten näihin kuviin tuli ihan omanlainen fiiliksensä. Valitettavasti lenkkireittini ei kulje tuon legendaarisen (kylmä)kosken ohi, joten sitä ette nyt pääse ihastelemaan. Toivottavasti muut löytämäni kuvauskohteet kompensoivat tuon hirvittävän puutteen.

Sellaisia kuvia tällä kertaa. Ette varmasti toivottavasti enää ihmettele, miksi lenkkeilen mahdollisimman usein näissä maisemissa kymmenen kertaa mieluummin kuin kierrän sitä hikistä Jyväsjärveä ihmislauman keskellä ympäri. Niin niin, mutta kun kärjistäen saa usein sen pointin paljon paremmin perille.;)

Psst! Koska sunnuntai on lepopäivä, pidän tämän päivän virallisesti vapaata blogistani. Palaillaan siis jälleen huomenna heti aamusta! HUUTAKAA.