On taas jokavuotisen miksi-syksy-on-niin-ihana-vuodenaika -postauksen aika! Vielä pari viikkoa sitten harmittelin kesän loppumista, mutta lopulta ymmärsin, että koulun jatkumista lukuun ottamatta, syksy on ihana vuodenaika. Olen rakastanut sitä jo vuosia, joten miksi lopettaisin nyt. Tässä teillekin muutama syy rakastaa syksyä, jos sellaisia ei omista ajatuksista meinaa millään löytyä. Nautitaan tästä kauniista vuodenajasta yhdessä!:)

Mukavuudenhaluisen ihmisen parhaat ystävät eli torkkuviltit ja tyynykasat ovat syksyllä pakollisia hankintoja. Sohvalla ei enää vain vietetä aikaa silloin tällöin, vaan siellä löhötään. Varsinkin iltaisin. Puitteiden tulisi silloin olla sellaiset, että kotisohvalla voi milloin tahansa vetäistä pienet nokkaunet pehmoisten tyynyjen keskellä lämpimän torkkupeiton alla. Syksyllä on lupa jättää spinning-tunti väliin, jos sohva houkuttelee enemmän. Kyllä, viittasin tuolla viimeisellä lauseella omaan laiskuuteeni ja saamattomuuteeni.

Viileinä syysiltoina maistuvat lämpimät tee- ja kahvijuomat. Niistä voi nautiskella kotisohvalla tai vielä parempaa – hyvässä seurassa jossakin tunnelmallisessa kahvilassa. Jos kofeiini ei ole ystävä, kaakaokin toimii varsin hyvin lämmittäjän roolissa. Siihen kun saa ihan luvan kanssa laittaa ihon kermavaahtopilven päälle ja vaahtokarkkejakin, jos niistä sattuu tykkäämään.

Romanttista fiilistä syysiltoihin tuovat kynttilät ja käpertyminen sohvan nurkkaan tai määrittelemättömän tyypin kainaloon. Pääasia on, että ylipäätään käpertyy jonnekin.;) Ja hei, miten niin pölyinen kynttiläteline kesän jäljiltä? *siivoilee nolona*

Kokkailu ja leipominen tuntuvat taas ajankohtaisilta kesäisten helppojen ja nopeiden ruokien jälkeen. Enää ei tarvitse väsätä nopeaa salaattia ruuaksi, vaan lihan kypsyttämiseen tai sämpylätaikinan vaivaamiseen saa ja pitää käyttää runsaasti aikaa. Tiedän, että nykyaikana hyvin moni karppaa viretason nostamisesti ja varmasti muistakin syistä, mutta minusta hiilariväsymys sopii syksyyn. Ei, se kuuluu syksyyn!

Sohvalla löhöilyyn ei aina tarvita seuraa, sillä hyvät elokuvat ja tv-ohjelmat viihdyttävät jo sellaisinaan. Syksyisin jatkuvat vanhat suosikkisarjat ja vähintään yhtä monta uutta sarjaa ilmestyy ruutuun. Pitkää ja pimeää viikonloppua piristää parhaiten kaveriporukassa nautittu Simponit-/Frendit-/SATC-maraton. You name it! Kaikki käy, kunhan siitä tulee hyvä olo.

Syksyssä kaikkein parasta taitaa olla kuitenkin se syksyinen olotila. Ulkona hehkuu puissa kaunis ruska ja syksyn tuoksu leijailee vienosti ilmassa. Alkusyksystä sadekuurotkin ovat vain tunnelmallisia, koska kaikki on niin kaunista. Tuo kuva on viime syksyltä, koska nyt on vielä se aika alkusyksystä, että lehtien kellastumista ja punehtumista vasta odotellaan. Ja innolla odotellaankin, ainakin minun parvekkeellani.

Kesähelteillä maistuvat salaatit ja raikkaat eli yleensä kylmät ruuat. Syksyn tullen kuitenkin elimistö kaipaa lämpöä  ja potkua, joten maustetut ja lämpimät ruuat ovat jälleen tervetulleita ruokalistalle. Jo ihan perinteinen liha-makaronilaatikkokin voi tehdä ihmisen hyvin onnelliseksi. Isolla ketsuppikasalla kuoruttettuna, tietysti. Uskokaa vaan.

Jos märkä ja tuulinen ilma ei houkuta ulkoilemaan, sisällä aikaa voi kuluttaa kirjojen ja lehtien parissa. Jätä Nellyn aletilaus tai viikonlopun baarikierros väliin (tai säästä muulla tavalla vähän rahaa) ja tilaa itsellesi jokin ihana lehti vaikka puoleksi vuotta. Lukeminen stimuloi aivoja ja kun se luettava on vielä mielenkiintoista, siitä tulee hyvälle tuulelle. Jos olette siinä onnellisessa tilassa, että opiskelette rakastamaanne ainetta, käyttäkää syksyn lukufiilis oppikirjoihinne.