Aloitetaanpa tämä asupostaus sitten paljastuksella. Joku ehkä huomasikin, että todella vinojen asukuvien aika blogissani päättyi aiemmin tällä viikolla. (Huom! Tiistaina oli hieman ongelmia mutta niistä päästiin jo yli.) Syy siihen löytyy tuosta seuraavasta kuvasta, joka demonstroi sitä äärimmäistä tekoa, millä viimeinkin sain Olympukselta saamani kameran vähän parempaan tasapainoon. Halkaisin kamerani kaukosäätimen kahtia, jotta saisin tuettua sekä kameran painavan objektiivin että sen kyljen, joka kantoremmin vuoksi kallistuu aina toiseen sivuun. Nyt kamera on hieman paremmin tasapainossa, vaikka hienosäätöä tarvitaan kyllä milli lisää.

Kun kamera oli saatu oikeaan asentoon, se piti vielä saada oikealle korkeudelle. Oikeastaanhan nämä vaiheet tehdään juuri toisin päin, mutta se nyt ei ole pointti. Kameran alla, tuon parvekepöytäni päällä on laatikko, jonka korkeus on ihan täydellinen asukuvien ottamiseen. Ja tuo boksihan on muuten saatu blogin kautta, jos joku tahtoo välttämättä samanlaisen. Tosin laatikon lähettäjä ehkä toivoin minun kirjoittavan sen sisällöstä eikä itse laatikosta!:D

No niin, kun kuvauspaikka on saatu kuntoon, voidaan siirtyä niihin asukuviin. Käväisin tänään mm. kaupassa täyttämässä jääkaappini ja kuvailin lisää vaatteita Huuto.nettiin. Täältä löytyy nyt myös takkeja, neuleita ja toppeja huudettavaksi. Joukossa on se harmaa nahkatakkikin, jota täällä on niin kovasti himoittu. Tein myös syksyksi lukujärjestyksen valmiiksi. Ylleni nappasin aamulla farkut ja neuletakin. Alustoppia etsiskellessäni muistin mustan alusvaatebodyn, joka tekee ohuesta neuletakista heti kiinnostavamman ja jopa vähän seksikkään. Turvauduin siis siihen ja tongin kaapista neuleeseen sopivat mokkakengät neitsytmatkalleen. Vähän mietitytti tuo matala korko, mutta kaipa niihinkin on hyvä totutella. Kenkien kanssa kun tämä “kaikki tai ei mitään” -periaate on välillä vähän hassu.

body – H&M

neuletakki – H&M

farkut – Liu Jo Jeans (saatu)

kengät – Topshop

Mitäs muuten tykkäilette tuosta pehkosta? Menin hieman kosteilla hiuksilla ja nutturalla nukkumaan, siitä johtuvat nuo sekaiset “kasarikiharat”. En sitten jaksanut aamulla koettaa piilottaa niitä ovelasti nutturakampaukseen, vaan annoin pörrön pörröttää. Eilisestä tuoksupostauksesta innostuneeni kaivelin muuten kaikki tuoksuni käyttöön ja tuttuun tapaan valitsin päivän tuoksuni sopimaan asuuni. Avonin Bond Girl 007 Forever istui tummanviolettiin fiilikseeni kuin nakutettu. Jännä, miten voimakkailta miedotkin tuoksut tuntuvat, kun ei ole moneen kuukauteen käytänyt hajuvettä.

Nyt olisikin sitten aika upottaa kädet ihanaan taikinaan, vaivata sitä kuin viimeistä päivää ja leipoa toinen pellillinen syksyisiä ruis-kaurasämpylöitä. Tänäänhän olisi myös mahdollista osallistua poikkitieteellisiin haalarijuhliin, mutta tiedättekö mitä? Purisin mieluummin peukaloni irti kun menisin sinne. Joko teitä muuten syksyttää ihan hirveästi ja miten se näkyy? Itselleni iski eräänä päivänä hurja himo hillota jotakin. Veikkaan sen olevan vakavin syysoireeni pitkään aikaan heti virkkaushimon jälkeen.;)