Kaikki ihanat Lappeenrannassa tai sen lähellä asuvat ihmiset, lukekaa tämän postauksen loppuosa ellette muuten täällä blogissani viihdy. Tarvitsisin nimittäin hieman apuanne erääseen ongelmaan. Kurkistetaan ensin kuitenkin tämän päivän asuni. Syksyinen asukokonaisuuteni rakentui ihanan lintumekon ympärille. Päivän asusta tuli hyvin klassinen niin malliltaan kuin väritykseltäänkin. Melkein lipsuttiin jo tylsän puolelle, mutta välillä on vain oltava mustavalkoinen. Tämän enempää en päivän puuhailuistani kerrokaan sillä… No, kaipa sen voi paljastaa. Huomenna tulee pitkästä aikaa päivä kanssani -postaus. JEE!!:D

mekko – Rosebullet

vyö – KappAhl (Designers Finest -mallisto, saatu)

kengät – Minelli

Ja sitten siihen postauksen alussa mainitsemaani Lappeenranta-osuuteen. Eräs ihana ihminen on menossa ensi kesänä heinäkuun lopussa naimisiin. Hänen isänsä suku on lähtöisin Lappeenrannasta, mutta muuten kaupunki on hänelle vieras. Häät tullaan kuitenkin viettämään kyseisessä kaupungissa, joten morsiamen kaunistautuminenkin tullaan luonnollisesti suorittamaan siellä.

Tässä vaiheessa pyytäisinkin sitten teidän apuanne, sillä minä tai tuleva morsian emme kumpikaan tunne lainkaan Lappeenrannan hemmottelijoita. Ilmiantakaa parhaat kaunistautumispaikat kommenttiboksiini. Jos siis jollakulla on pienikin haju siitä, mistä saattaisi löytyä Lappeenrannan paras kampaaja tai/ja kosmetologi/meikkaaja, vinkkejä otetaan suurella kiitollisuudella vastaan!:)

Psst! Haista home tyhmä valo, joka et tule parvekkeelle tasaisesti ja jätät aina kenkäni varjoon!! Niin ja tuo alushameen helma on mekon helmaa lyhyempi. En tiedä miksi. Ärsyttää…
Edit: Olen järkyttynyt. Viimeksi väitin, että kukkahuivissani on perhosia ja nyt luulin perhosmekkoni olevan kukkamekko. MITÄ IHMETTÄ, IINA?!:D