Viikon paras kirja on Outi Pakkasen teos Yöpuisto. Yleensä suomalaiset kirjat aiheuttavat minulle lähes poikkeuksetta (poikkeuksina siis A. Paasilinna sekä A-L Härkönen) liiallisen yrittämisen myötähäpeän. Nappasin tämän pokkarin junakirjaksi sen suuremmin takakansitekstiä vilkaisematta, joten en odottanut kirjalta juuri mitään. Sen verran vois kirjasta ilman pahempia juonipaljastuksia todeta, että realistisesti elämältä maistuva kirja yllätti positiivisesti ja piti otteessaan alusta loppuun.

Viikon paras kampauskiiri iski, kun olisin halunnut pitää hiuksiani toispuoleisesti, mutta en tiennyt, millä tököteillä ne saisi pysymään niin. Siis ilman, että näyttää siltä, että pää on oudon kuivuneen limakerroksen peitossa. Nappasin silti hiuksistani kuvan muistoksi ennen kivan kampauksen tuhoamista, sillä minähän etsin sellaisen liiman, jolla toispuoleinen kampaus pysyy vaikka hirmumyrskyssä!:D

Viikon paras mallisto on KappAhlin uusi erikoismallisto nimeltään Designers Finest. Syyskuun 6. myymälöihin saapuva mallisto on rakennettu 20 vaatteesta ja 10 yhteensopivasta asusteesta. Malliston ajatus on tarjota laadukkaita avaintuotteista, joiden pitäisi malliston suunnittelijan mukaan kuulua jokaisen naisen vaatekaappiin tänä syksynä. Vaatteet ovat moderneja klassikoita, joiden yhteensopivuutta keskenään sekä värien että muotojen puolesta pidän aika isona valttikorttina tämän malliston kohdalla. Malliston teemana voitaisiin sanoa olevan hillityn värimaailman lisäksi materiaalien kontrastisuus. Tätä täytyy käydä ehdottomasti hiplaamassa!:)

Viikon paras valokuva on Veeran minusta ottama epätyypillinen pelleilykuva. Kuvassa on “narkkis-Moksu” turkoosissa silmämeikissään, läpimäräksi uitettuna. Tykkään hymyillä kuvissa aina, joten seuraavaksi opettelen olemaan vakava ilman, että näytän riivatulta, masentuneelta tai pulsulta. Kun aina ei vaan jaksa hymyillä ja silti olisi kiva onnistua valokuvissa. Tämä napattiin siis tämän syyskampanjan kuvien ottamisen jälkeen, kun rankkasade pääsi yllättämään.