Haluan hovikuvaajan. Haluan elämääni sellaisen ihmisen, joka ruoka-, suukko- tai shampoopalkalla kävelee perässäni/edelläni ulos ja napsii minusta nopeasti kymmenen asukuvan sarjan. Sellaisen, josta löytyy vähintään yksi julkaisukelpoinen kuva edestä ja yksi sivusta. Nopeaa ja tehokas. Kiitos, ja huomenna uudelleen.

Mahdottomien haaveiden jälkeen siirrytään päivän asuun, joka on siis asu tämän viikon maanantailta. Kävin tuona aamuna eräissä kuvauksissa, jonne pyydettiin pukemaan ylle mieluiten jotakin värikästä. Asun piti olla myös sellainen, jossa viihdyin. Siksipä kaivelin löysät farkut kaapista ja niiden seuraksi pujottauduin pinkkiin tuubitoppiin. Ettei asu olisi niin tylsä, pujotin kaulaani vielä toppiin sopivan korun. Ja jalkaan korkkarit, tietysti. Rotsia ei varmaakaan tarvitse perustella mitenkään?<3

takki – Vero Moda

toppi – H&M

koru – ihankumma (saatu)

farkut – H&M

vyö – 2nd hand

kengät – Spirit

Asukuvat otti muuten muuten sielunsiskoni Salla. Kyseistä neitiä saa siis syyttää siitä, ettei kenkiä näy kokonaan kaikissa kuvissa. Tällaista pätkää on kuulemma vaikea kuvata, mutta oikeasti kyse taisi olla siitä, että väliaikaishovikuvaajani kaipaa palkankorotusta.;)