Nappasin eilen illalla kivan kuvan parvekkeeltani. Auringonlasku sai Jyväsjärven näyttämään kauniilta ja jopa vähän houkuttelevalta. Ellen olisi ollut niin väsynyt, olisin pinkaissut lenkille tai ihan vain iltakävelylle nautiskelemaan noista järvimaisemista. Tuohon kuvaan jäi vangiksi lämmin, mutta syksyinen fiilis. Juuri sellainen alkusyksyn olotila, jota rakastan. Kaunista ja lämmintä, mutta sitä kirpeyttä ei vielä tunne.

Pakkailut on nyt pakkailtu ja toistaiseksi viimeinen Helsinki-retki voi alkaa parin tunnin päästä. Tällä kertaa Jonnan ja Sallan lisäksi joukkoon liittyy myös Veera. Tyttöjen kanssa on kyllä kiva viettää aikaa, kun saa höpöttää hömppää aamusta iltaan eikä kukaan pyörittele silmiään ja vaihda puheenaihetta opiskelujuttuhin. Inhoan niitä hetkiä, kun koettaa pitää kivaa ja rentoutua ja sitten joku kalkkis alkaa höpistä valmistumisesta ja tenttipäivistä. Ei kiva. Niille jutuille on ihan omat hetkensä.

Koska lämpötila helteisessä Jyväskylässä kieppui melkein koko päivän “ällöttävästi” 26 lämpöasteen paikkeilla, mutta iltaisen Helsingin mahdolliseen pieneen viileyteen piti varautua, päivän asuksi valikoitui mekko ja matalat kengät. Lämmikkeeksi pakkasin mukaan sen iänikuisen rotsin.  Pastellisävyjä asuuni loihdin kahdella kapealla vyöllä, jotka liitin yhteen vyötärölleni. Korkkarit pakkasin kyllä mukaan, mutta matkustaminen niissä ei ole kovin miellyttävää. Ja tuon mekonhan valitsin ylleni siksi, että raivostuin aamulla omaan ajatusmaailmaani, jonka mukaan mekot kuuluvat vain juhliin!:D


mekko – H&M

vyöt – H&M

kengät – H&M

Palailen Jyväskylään ja blogin pariin näillä näkymin keskiviikkona päivällä. Käyn kyllä arpomassa tänään illalla yöjuoksuarvonnan voittajat, mutta sen jälkeen mennäänkin ajastetuilla postauksilla. Luvassa on mm. Tyttöhömppää-postauksen toinen osa, tyylivinkkejä syksyyn sekä hieman kulttuuria taiteen ja asusteiden muodossa. Palaillaan taas pian livenä! Voisitte muuten vähän painostaa Jonnaa hankkimaan langattoman netin, niin pääsisikin minäkin datailemaan hänen luonaan kunnolla…