Olipa henkisesti rankka päivä! Perheemme kissa leikattiin tänään eikä sen tapahtuman odottaminen ollut mukavaa kellekään. Karvavauva vaelteli jaloissamme koko päivän, mutta koska edessä oli nukutus, ei vauvelille saanut antaa ruokaa. Kissa oli selkeästi hämmentynyt tällaisesta laiminlyönnistä ruokarintamalla ja osoitti mieltänsä. Välillä äänneltiin kissamaisesti jaloissa, välillä piilouduttiin pahvimökkiin mököttämään.

Lopulta tuli kuitenkin aika lähteä eläinlääkärin luokse. Kantokopasta eli poikamiesboksista ei yllättäen kuulunutkaan sitten yhtään mitään. Ei inahdustakaan, ei edes murinaa tai pientä vinkumista. Kotona siellä heiteltiin vielä kuperkeikkoja, mutta kun päästiin autoon, kissa oli tyyni kuin ihmisen mieli. Tähän ei kukaan ollut osannut (kissa)tilastojen valossa varautua.

Eläinlääkärin odotushuoneessa perheen naiset vuodattivat vähän paniikkikyyneleitä, mutta itse nukutustilanne sujui hyvin. Mukana oli suosikkilelu ja kolme silittelevää naista. Sydän löi tuhatta ja sataa (varmaan meillä kaikilla), mutta kissa oli rauhallinen kuin mikä. Ihanan helppo tapaus. Kiltti hoitajanainen kehui Finskin komeita vehkeitä ja sitten ne deletoitiin. Se siitä, heippa pallurat!

Nyt rakas toipuu hiljalleen nukutuksesta ja leikkauksesta. Tai no hiljalleen ja hiljalleen. Herätyspiikin jälkeen kissa palasi omaksi energiseksi itsekseen. Tosin se pystyy istumaan vain toisella kankullaan kipujen vuoksi. Voi vauvaa.:(