Sain tänä vuonna ensimmäiset vähän kalliimmat farkkuni. Omistan niin monet farkut, etten voi enää mitenkään perustella itselleni yksienkään ostoa, vaan sain farkut Liu Jo Jeans -yhteistyön kautta Fashionstore.fi-verkkokaupalta. Toiset hinnakkaammat farkut sponsoroi Disturb.fi-nettikauppa ja ne ovat merkiltään MET in Jeans. Farkut ovat fiilikseltään aivan erilaiset, mutta niillä on paljon yhteisiä ominaisuuksia.

Ensinnäkin, kummatkin italialaiset farkut ovat maailman pehmeintä materiaalia. Materiaalin lisäksi tikkaukset ja yksityiskohdat ovat huolella tehdyt ja henkivät usein arkipäivän luksusta. Koska en tahdo vaihtaa niin ihania farkkuja huonompiin, poikkesimme Jonnan kanssa viime viikolla Liu Jon showroomilla ihastelemassa farkkuja ja muitakin ihania Liu Jo -tuotteita. Kuvailin sekalaisia ihanuuksia tähän postaukseen iloksenne, mutta farkkuihin ja niiden sovitteluun keskityimme ihan tosissamme.

Jumalaisia kenkiä:

Ihania laukkuja ja vöitä:




Kauniita vaatteita:



Eräs tärkeä asia farkkuja hankittaessa on se, että farkut ovat oikeaa kokoa. Olen lukenut sata kertaa neuvot, että pienin mahdollinen koko on kiskottava päälle vaikka väkisin ja vaikka se näyttäisi kamalalta, sillä muuten farkut lörähtävät eivätkä ne istu täydellisesti. No, minun ennen 28-tuumaisena pidetty hanurini kirjaimellisesti survottiin 26-tuumaisiin farkkuihin, vaikka koetin estellä ja vedota vetoketjun kestämiseen. Harmi, ettei sovituskopissa kehtaa ehkä hinuttaa farkkuja jalkaan selällään niin kuin allekirjoittanut showroomilla teki!:D

Kokeilin eri farkkumalleja ja pesuja, mutta lopulta ne liian pieninä pitämäni farkut osoittautuivat täydellisiksi. Sain valita yhdet syysmalliston farkut itselleni kiitokseksi käynnistä ja päädyin hetken sovittelun jälkeen niihin turbopieniin. Kyseessä ovat Liu Jo Jeansin  Bottom Up Skinny Leg, Normal Wash -farkut, jotka täyttivät kaikki tummien syysfarkkujeni vaatimukset. Valitsin ne Bottom Up -muotoleikkauksen vuoksi sekä siksi, että tässä mallissa lahkeiden pituus on kerrankin minulle täydellinen eli n. 30-32 tuumaa. Tässä vielä paremmat kuvat valitsemistani farkuista, napsin ovelasti nämä maanantain asukuvailujen yhteydessä.

Koska joku teistäkin saattaa haaveilla syksyn vastaanottamisesta laadukkaissa farkuissa tai kenties muissa ihanissa vermeissä, minulla olisi teille pieni lahja. Nimittäin koodilla 5T49K7PR saatte 28.8.2011 asti peräti 15 % alennusta kaikista Fashionstore.fi-nettikaupan normaalihintaisista tuotteista. Siispä ihanaa syksyn odotusta kaikille!:)