Blogihaasteita tarttuu haaviini tasaisin väliajoin, mutta olen joutunut panttaamaan uusinta haastetta vähän aikaa. Tilanne on nimittäin se, että olen tehnyt sen verran monta paljastuspostausta itsestäni, että niiden väsääminen alkaa olla haasteellista ilman huomattavaa toistoa. Nyt olen kuitenkin saanut aikaiseksi viisi uutta paljastusta itsestäni. Kakkoskohdan tosin epäilen kertoneeni ennenkin.

Autumn_Key_Fashion03_031_muistutuskutsu

  1. Pyrin aina kaatamaan kahvikuppiin maidon ennen kahvia. En omista tiskikonetta eli joudun tiskaamaan käsin, joten välttelen turhia tiskejä. Kun maidon kaataa kuppiin ennen kahvia, maitokahvia ei tarvitse enää sekoittaa erikseen eli lusikkaa ei tarvita!:D
  2. Kävelyni paikasta toiseen tai vaikkapa vain lenkillä kestää normaalia kauemmin, koska jouduin kävelemään aina katse tiukasti maassa. Ai miksikö? No siksi, etten tahdo tallata yhtään(!) öttiäistä matkoillani. Madot ja koppakuoriaiset on vielä suhteellisen helppo väistää, mutta muurahaisten kanssa tulee välillä ongelmia. Voisiko joku suurentaa niitä hieman?
  3. Olen jo tavallaan päättänyt, etten tule koskaan hankkimaan autoa. Pyrin välttämään sitä kaikin keinoin ja valitsemaan asuinpaikkani niin, että voin kävellä kaikkialle tai pakon edessä mennä julkisilla. Pyöräilyllekin olen hiljalleen lämpiämässä
  4. Sekoan täysin onnesta sateella. Ellen juokse ulos nauttimaan siitä, avaan ainakin kaikki ikkunat ja ovet hetkeksi, jotta raikas sadeilma pääsee sisään. Rankkasateella kuuntelen aina, kun sade osuu kattoon ja toivon salaa, että tulisi ukkonenkin. Helle puolestaan tekee minusta kiukkuisen.
  5. Olen selvinnyt elämästäni ilman, että yksikään minulle läheinen ihminen on kuollut. Siksi tunteeni kuolemaa kohtaan ovat oudot ja ristiriitaiset. Tavallaan en osaa ajatella sen vakavuutta ja sen aiheuttamaa tuskaa. Toisaalta taas pelkään sitä hysteerisesti, kun en ole koskaan joutunut kohtaamaan sitä. Kissojen muodossa kyllä, mutta jos jo lemmikin menettämisestä toipuminen kestää reilun vuoden, voin vain kuvitella, kuinka pahasti läheisen ihmisen kuolema rikkoo toisen ihmisen. Menipä vakavaksi.:(

Haastan edelleen kaikki muut bloggaajat, joilla alkaa olla hiljalleen vaikeuksia näiden blogihaasteiden kanssa. Go senioribloggaajat!;)

(kuva Marimekko)