miesten toms-tossut

Ei hätää, en ole muuttamassa hippikommuuniin ja kasvattamassa säärikarvojani. Kuvassa ovat erään onnekkaan miehen jalat, joista voi bongata jotakin, mitä kadehdin suuresti. Nimittäin TOMS-tossut. Kengät, joita kuulemma hädin tuskin tuntee jalassa, koska ne ovat niin mukavat. Matkaseuralaiseni ehti ostaa Espanjasta omat tossut, mutta minä surkimus tajusin liian myöhään, että haluan samanlaiset. Siesta oli jo alkanut ja koska oli lauantai, kaupat eivät auenneet enää illalla uudelleen. Arvatkaa harmittaako! Noita tossuja suorastaan vilisi miesten jaloissa, mutta jotenkin ne vetosivat minuunkin siinä sivussa. Onneksi noita saa tyttökokoisinakin.:)

TOMS

Olisin itse ostanut kesätossuni juurikin tässä samassa värissä, mutta näiden lisäksi tarjolla oli myös mustia, tummansinisiä ja khakinvihreitä tossuja. Sinisetkin olisivat kyllä voineet olla kivat. Pitää varmaan sitten lähteä lähimpään The Greendress -myymälään hakemaan tällaiset, siellä kun on kuulemmat muitakin värejä tarjolla. Tai sitten voin turvautua jälleen kerran nettikauppojen helppouteen, sillä ainakin Brandos näköjään kauppaa TOMS-tossuja.

Näissä tossuissahan on vielä sekin hyvä puoli, että kuten kenkälaatikossa lukee, jokaista ostettua tossuparia kohden lahjoitetaan yhden kengät niitä tarvitsevalle lapselle. Kaksi kärpästä (eli kenkäparia) samalla iskulla. Ei paha diili!