Kosmetiikkamaailmassa on olemassa tuotteita, joiden kerrotaan auttavan lähes vaivaan kuin vaivaan. Omistan tällaisia tuotteita kolme ja testailin vähän, mikä voide sopii parhaiten mihinkin vaivaan. Näistä voiteista kuiskitaan kavereiden korvaan ja niistä vinkataan seuraaville sukupolville samaan tyyliin kuin vaikkapa YSL:n maagisesta valokynästä. Nyt laitetaan siis vastakkain kolme kovaa ja katsotaan, mikä mömmöistä on monipuolisin!

Weleda Skin Food

Ensimmäisenä otetaan testiin luonnonkosmetiikkamerkki Weledan supertöhnä eli Skin Food. Tämän voiteen tuoksu on pistävänmakea, joten siitä tulee heti alkuun miinus. Huulirasvaksi tämä olisi koostumukseltaan kiva, mutta tuoksu ja maku häiritsevät pahasti. Sen sijaan yövoiteena tai oikeastaan -naamiona tämä on parhaimmillaan. Voide toimii myös rokahtumiin ja kuiviin kohtiin hienosti. Tuubi ei rikkoudu yhtä helposti kuin esimerkiksi Bepanthenin tuubi, joten se ei niin kovasti häirinnyt. Tahmausaste on 7/10.

Elizabeth Arden Eight Hour Cream

Seuraava kokelas on klassikko kautta aikain. Kyseessä ei voi olla mikään muu kuin Elizabeth Ardenin hajutökötti nimeltä Eight Hour Cream. Legendaarisen 8HC:n tuoksu (tai haju) jakaa mielipiteitä aika rankasti; toisista haju on kamala, toisista tuoksu on hoitava ja tehokas. Minä kuvailisin sitä aika neutraalilla sanalla voimakas. Ensimmäinen miinus voiteelle tulee purkista, sillä pumppupullo tai edes tuubi olisi hygienisempi vaihtoehto. Tahmausasteeksi väitän kunniotettavaa 9/10.

Bepanthen

Viimeinen taikavoide onkin sitten apteekkikamaa eli jokaisen pusuhuulen paras kaveri Bepanthen. Tämä tuoksuton voide on parhaimmillaan punaisena eli rasvaisimpana versiona. En suosittele edes testaamaan sarjan hiiluvoidetta, sillä se ei ole mitään verrattuna tähän oikeaan kamaan. Tälle tuubille kyllä tipahtaa miinus pakkauksesta, sillä tuubiin tulee helposti taittelun vuoksi reikä, jota ei sitten tukitakaan millään. Tahmausaste on 4/10 hyvän imeytymiskyvyn vuoksi.

Siinäpä ne! Lyhyesti kategorisoituna huulien hoitamiseen sopivat 8HC sekä Bepanthen. Rokahtumiin taas Bepanthen ja Skin Food. Ihonhoitoon isommalle alueella (esim. käsiin ja kasvoille) käy parhaiten Skin Food. Jos näistä pitäisi hankkia vain yksi tuote, se olisi Bepanthen. Skin Food häviää sille vain tuoksussa, muuten se olisi ehdoton hankintasuositukseni. Onhan Bepaa toki saatavilla kevyempänäkin versiona, mutta se ei ole niin toimivaa kuin tämä rasvaisempi.:)