aamukahvi tietokoneella

Kahvin voimalla jaksaa, vaikka elämä yllättää välillä vähän ikävällä tavalla. Kerroin aiemmin, että tarkoitukseni oli keskittyä tällä viikolla ensi viikon tenttiin ja siihen valmistautumiseen. Yllättäen kalenterin alkoikin väittää, että tällä viikolla alkaa intensiivikurssi, jota on nyt kahtena päivänä kello 9-16. Suunnitelmat menivät siis uusiksi ja suunnistin tänään yliopistolle oppimaan uutta. Tiedän, päivän asenteessa on varaa parantaa, mutta kun ketutti.

Päälleni puin aika käytännöllisen asukokonaisuuden. Luentosalissa tulee sen verran viileä, että on ihan fiksu ottaa mukaan neule. Ellei siis päälle, niin ainakin laukkuun mukaan. Tänään neule eksyi kuitenkin ihan päälle asti, koska aamulla oli pakkasta. Kiukuttaa vieläkin, etten juurikaan omista kivoja neuleita, mutta aina tuolta vaatekaapista jotakin löytyy ylle. Tänään se jokin oli sitruunankeltainen collegepaita. Voisivatko ne korkkarikelit muuten jo tulla? Alkaa tökkiä tämä matalissa kengissä hiihtäminen!

sitruunapaita1

sitruunapaita3

sitruunapaita2

paita – H&M

toppi – Gina Tricot

farkut – Panic in Paradise (saatu)

kengät – Clou

laukku – Asos

Olipa väsyttävä päivä. Nyt sitten raivolla takaisin tenttimateriaalien pariin, vaikka väsymys on jo kova. Tämä intensiivikurssi pilasi kyllä koko viikon, miten olin sekoittanutkin tämän ja ensi viikon keskenään näin. Nyt menee monta lukutuntia hukkaan noiden luentojen vuoksi. Onneksi niitä on vain yhteensä viitenä päivänä, kahtena tällä viikolla ja kolmena ensi viikolla. Hyvä minä silti.:/