Sain postissa Kellogg´sin kuitumuroja ja testailin, mitä kaikkea niillä voi tehdä. Parhaaksi vaihtoehdoksi koin valmistaa herkullisen smoothien ALL-BRAN -hiutaleista. Tästä smoothiesta tuli niin täyttävä, että se sopii aamiaiseksi, lounaaksi tai välipalaksi. Ohjeen sain muropaketin mukana.

Noista kiiveistä joutui kyllä hieman taistelemaan, sillä illalla, kun aloin valmistaa smoothieta, kiivini olivatkin pahentuneet ja jouduin juoksemaan kauppaan ostamaan uusia. Kaiken lisäksi minulla ei ollut rahaa mukana, joten jouduin sitten lainaamaan rahaa kiiveihin!:D No, kerta se on ensimmäinenkin. Vaikutin varmasti hullulta kiivifanaatikolta, kun juoksin kaupassa hullunkiilto silmissäni kiivejä metsästäen.

Kuiturikas kiivismoothie (kahdelle)

banaani

2 kiiviä

1 dl maustamatonta jogurttia

1 tl vanilliinisokeria

2 dl maitoa

1,5 dl kuitumuroja/-leseitä

Huristele aineet tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella smoothieksi. Tarjoile jääpalojen kanssa. Kuvan smoothiesta jääpalat jäivät puuttumaan, sillä valmista smothieta tuli paljon enemmä kuin odotin eikä kuvaaminen mennyt sitten ihan suunnitelmieni mukaan. Hyvää se oli kyllä ilmankin.:)

kiivismoothie

Jouduin hieman improvisoimaan näiden mittojen kanssa, sillä ystäväni, jonka luona smoothien valmistin, ei omistanut keittiövaakaa. Tämä on mielestäni täydellinen aamupalasmoothie, sillä siinä riittää pureskeltavaa ja se täyttää mahan pitkäksi aikaa. Normaalisti käyttämäni vehnäleseet ovat myös hyvä kuidunlähde, mutta näitä muroja saa oikein pureskella ja sehän minua miellyttää.