Kuulun niihin ihmisiin, jotka rakastavat ruskettumista. Edellinen Keskisuomalaisen juttuni käsitteli aihetta, koska minua pyydettiin kirjoittamaan nimenomaan niistä muoti- ja trendijutuista, joista itse pidän. Palstani on siis tarkoituksella kapeakatseinen eikä niinkään yleispätevä. Olen saanut useita vihaisia viestejä tähän sivutyöhöni liittyen, sillä ihmiset kokevat minun vieneen jonkun toimittajaksi opiskelleen työpaikan. Täytyy kuitenkin korostaa, että näin ei ole, sillä tämä työ luotiin minua varten. Mitään hakua ei siis ollut eivätkä tutkinnon suorittaneet hävinneet minulle. Ei voi hävitä, jos ei ole kilpailua.:)

Kuitenkin, keskitytään uusimpaan kirjoitukseeni. Ihailemiani naisia yhdistää usein se, että heidän ihonsa on ympäri vuoden pronssisen hehkuva. Ei siis ole sattumaa, että minusta Penelope Cruz, Eva Longoria ja Jennifer Lopez ovat jumalaisen kauniita. Tästä syystä viimeksi mainitun kuva pääsi koristamaan tätä postausta.

Jennifer Lopez

Kullanhehku on kesällä kova sana

Posliini-ihon omistavaa Nicole Kidmania ihannoivat kalpeanaamat saattavat tuhahdella tätä lukiessaan, muta niin se vain on, että kevyt kullanhehkuinen rusketus on jumalaisen kaunis.

Kevyesti sävytetyn ihon voi hankkia näin kesällä ilmaiseksi nautiskelemalla auringosta. Koska suurin osa kansasta hankkii rusketuksensa paahtavan auringon alla, tahtoisin muistuttaa, että kuiva ja palanut iho ei ole suojakertoimien unohtamisen arvoinen. Aurinkovoidetta pintaan, niin rusketuksesta tulee kaunis ja kestävä.

Pientä korvausta vastaan hehkuvan ihon saa toki purkistakin, mutta bonuksena tulee ikävä kissanpissamainen tuoksu. Kiireiset ja rikkaat voivat noutaa tämän ehdottoman kesätrendin solariumista.

Rusketusta voi korostaa valitsemalla kullanvärisiä koruja ja asusteita. Väreistä puolestaan kirkas turkoosi ja korallien oranssi tai pinkki tuovat ihon sävyn esiin kauniina. Kevyen rusketuksen saa näyttämään tummemmalta valitsemalla ylleen jotakin valkoista.”

(kuva täältä)