Väsyttää.:( Erään Facebook-tuttuni (tai oikeastaan MouMoun Facebook-tutun) sanoin nuo raksamiehet ovat ilo silmälle, mutta eivät korvalle. Joka arkiaamu kello 7:00 pamahtaa käyntiin sellainen konsertti, että oksat pois. Päivän myötä se sitten hiljenee eli ne kovaäänisimmät hommat hoidetaan aina heti aamusta. Arvatkaa ottaako päähän? Pitää varmaan alkaa mennä nukkumaan joskuss kuuden aikaa, että saisi nukkua tarpeeksi pitkät yöunet. Tai hankkia tainnutusase.

Huomenna olisi edessä lähtö Kylmäkoskelle. Tämän päivän olen käyttänyt pakkaamiseen ja siivoamiseen, sillä lähden lauantaina Toijalasta junalla kohti Turkua. Edessä on odotettu Ruisrock-viikonloppu hyvässä seurassa eli Sallan ja Jonnan kanssa. Vähän kyllä jännittää, kun mukana on Sallan kavereita, joita en tunne, ja minun pitää käyttäytyä normaalisti. Pitää vain pysytellä kaukana energiajuomista ja alkoholista, niin homma voi onnistua. Jos silloinkaan.;)

inkkarinauha takaa

Tämän päivän hengailin mustassa monitoimimekossani, joka alkaa muuten kohta näyttääkin siltä, että sitä on käytetty paljon. Kengiksi valitsin uudet clogsini ja otsalleni sovittelin inkkarihenkistä nahkanyöriä. Ihan vaan huvin vuoksi.:) Asukuvasta tuli aika pikselöitynyt, sillä otin sen ilman salamaa saadakseni asioiden (lue: ihoni) oikeat sävyt näkyviin. Täytyy varmaan jatkossa jatkaa salaman käyttämistä, jotta kuvista saa jotakin selvääkin.:/ Kameraketutus senkun vain jatkuu!


inkkari

Ihanista silmäpusseista kiitokset raksamiehille. Vielä minä kostan.

mekko – American Apparel

kengät – Claudia Ghizzani

otsanauha – Bikbok

Illalla olisi sitten luvassa pitkästä aikaa pump-tunti. Väännän vaikka väkisin urheilurintsikat päälle ja painun rääkkäämään jalkaani, sillä en kestä enää tätä lusmuilua. Liikkumaan on pakko päästä tai elimistöni tuhoaa minut. Niin hyvä fiilis siitä tulee.:)

Psst! Osaako kukaan muuten suositella ripsipidennyksille huoltopaikkoja täällä Jyväskylässä? Olen itse asioinut vain Helsingissä Olet ihana!:ssa, joten minulla ei ole hajuakaan, kuka täällä osaa hommansa. Paljastakaa siis parhaat huoltopaikat, jotta en kaljuunnu aivan kokonaan!:D