Mukava tunne, kun selkä hehkuu kirkkaanpunaisena ja tuntuu kuin se olisi tulessa. Nopeasti katsottuna voisi kuvitella, että selkääni olisi sivelty nokkospuskalla. Kamala näky, vaikka itse sanonkin. Selkään ei kuitenkaan satu, sitä vain kuumottelee kivasti. Oikeastaan tykkään tästä tunteesta.

pirullinen piikkimatto

Jos joku ei vielä keksinyt, mitä olen tänään puuhaillut voin paljastaa, että tämän kaiken aiheutti ihana piikkimattoni. 15 minuutin makoilulla saa jo tyylikkään punasävyisen selän hetkeksi. Onneksi tuonne keskelle jäi valkoinen läntti, joka ei osunut mattoon sillä makoillessani. Paljonpa lohduttaa!:D Maton piikit ovat siis oikeasti teräviä. Se kertoo jo paljon, että jos astuu matolle molemmilla jaloilla, siinä ei pysty seisomaan viittä sekuntia kauempaa.

piikkimatto

Oikeastihan tuo hetkellinen punoitus on ainut piikkimaton huono puoli. Tai no, on sekin, että tuo on niin lyhyt. Veikkaanpa, että pakaroita ja takareisiä nipistelevä matto voisi tehdä hyvää treenin jälkeen. Pohkeista puhumattakaan.:) Matto onnistuu kuitenkin tehtävässään eli se rentouttaa ja vähentää lihassärkyä. Matolla makoillessa ajautuu jotenkin aivan eri maailmaan, mikä on varsin tervetullutta kaiken stressin ja kiireen keskelle. Tämä fakiirimatto oli siis tilaajalahja, jonka sain Kunto Plus -lehden kylkiäisinä ja matto saa minulta lämpimät suositukset. Oletko sinä kokeillut piikkimattoa ja mitä tykkäsit?