Selkeä taivas ja ulkoilma mahdollistivat vihdoinkin uuden matkalaukkuni kuvaamisen. Törmäsin tähän Benettonin laukkuun eilen Ideaparkissa ja koska olen jo pitkään tarvinnut korvaajan säälittävälle kaupanpäällislaukulleni, tartuin tilaisuuteen. Tälle keskikokoiselle laukulle jäi hintaa alennusten jälkeen n. 85€. Värivaihtoehdot olivat musta, kirkkaanpunainen ja tummansininen. Punainen väri oli varsin vahvoilla, mutta tämä musta näytti vähiten muoviselta, joten päädyin valitsemaan sen. Tottahan toki musta on myös varsin monikäyttöinen väri, sillä se ei juurikaan riitele muiden värien kanssa. Tämän lisäksi laukussa on numerolukko, vetoketjulla toimiva “lisätila” keskellä ja viiden vuoden takuu. Moksu so happy!:)

Benettonin matkalaukku4

Benettonin matkalaukku3

Benettonin matkalaukku2

Benettonin matkalaukku1

Loppuun vielä anteeksipyyntöjä:

  1. anteeksi kaikki kirjoitusvirheet, jotka johtuvat sokerilimun tahmaamasta näppäimistöstä ja lasikuudestani lukea tekstiä läpi useampaan kertaan.
  2. anteeksi asupostausten puuttuminen, landella kuuluu levätä, joten kuvitelkaa ylleni pyjama ja aamutakki – that’s my outfit!
  3. anteeksi, mutta voisiko tämä viikonloppu vielä jatkua pari päivää?

Mukavaa sunnuntaita kaikille lukijoilleni. Nyt kannattaa levätä ja ladata akkuja, kun vielä ehtii. Kohta on jo maanantai.  Nähdään taas aamulla teemaviikkojen aloituspostauksen merkeissä.:)