Blogini ja oikeastaan koko elämäni uudeksi teemaksi voisi nimetä seuraavan lauseen. Mikään ei tule menemään niin kuin odotat tai suunnittelet. Toisaalta se on aivan mahtavaa, sillä yllätykset ovat kivoja, mutta toisaalta se saattaa aiheuttaa hankalia tilanteita ja harmia välillä. Eilisellä kotimatkalla, kun raahasin miljoona laukkujani/kassejani/pussukoitani rautatieasemalta kotiin, vasenta jalkaani alkoi vihloa.  Tänään jouduin sitten skippaamaan sen vuoksi cyclingin, yhden Huuto.net-noudon ja muutenkin lähes kaiken mahdollisen liikkumisen. Olen viettänyt tämän päivän kuvainnollisesti oman asuntoni vankina. Siihen loppui negatiivinen asennoituminen, sillä ilman pakottavaa tekijää, en ehkä olisi kuvaillut tänään rästijuttuja tai naputellut normaalia pidempiä postauksia.:) Eikö olekin kivaa? Luvassa on siis videopätkää, kuvia ja vaikka mitä.

Ensimmäisenä esitellään Tukholman ostokset. Nyt on varmaan oikea hetki tunnustaa, etten ostanut Tukholmasta juurikaan mitään. Ostossaldoni jäi ihailtavasti yhteen kenkäpariin, yhteen neuletakkiin ja kaksiin sukkahousuihin, joista toiset ovat vieläpä aivan normaalit mustat ja H&M:lta. Koitin pitää kaupungilla mieleni avoinna, mutta keskittyä silti etsimään vain minua oikeasti kiinnostavia asioita. Neuletakkiin törmäsin ensimmäisenä, mutta en silti ostanut sitä suuna päänä. Ostin neuletakin aivan shoppailukierroksen lopuksi parin tunnin pohdinnan päätteeksi. Harkittua ostelua parhaimmillaan.:)

pappakalsarineule

sukkahousut

Neuletakki on siis Bikbokilta ja malliltaan se on löysähkö ja pitkä. Siinä on etutaskut ja sen sävy on kevyesti meleerattu vaaleansininen. Näette sen ylläni huomisessa risteilypostauksessa eräässä sovituskuvassa.  Sukkahousutkin kuvasin sitten tänne, vaikka niissä ei juurikaan esittelemistä ole. Toiset ovat ohuet musta ja toiset pitsiset. Katselin laivallakin, kuinka hieman erikoisemmilla sukkahousuilla saa asuun tosi helposti eloa. Harmi vaan, että näissä superpakkasissa ei tee mieli lähteä ulos missään sukkahousuasuissa. Järkytyin jo pahemman kerran perjantaina, kun sekä Salla että Jonna tulivat minua vastaan rautatieasemalle ohuissa sukkahousuissa. Mikä teitä vaivaa, naiset?!:D Luulin omistavani paksun nahan, mutta olenkin nössöimmästä päästä porukkaa. Vai onko vaatekerrosten määrä asennekysymys? Jos vain luulen, että palelen ulkona, mutta tarkenisinkin hyvin shortseissa? Ei, ei se mene niin. Puen edelleen kahden sukkahousut farkkujeni alle. Nössölinja on hyvä linja.

jumalattaret laatikossa

nudejumalattaret

Topshopissa koinkin sitten ihastumisen, kun kiinnitin heti ovella katseeni ihaniin nudekorkkareihin. Ostopäätöstä vauhditti se, että olen miettinyt nudekenkien ostamista jo vähän aikaa. Todisteena siitä vaikkapa tämä postaus. Avokasmalliset nämä kengät eivät ole, mutta varsin ihanat silti.:) Niiden pinta on aitoa nahkaa ja väritys juuri sopivaa sävyä. Mustan ja nuden täydellinen liitto tiivistyy näissä kengissä. Kenkien fiilis on aivan eri, jos ne pukee ihonväristen sukkahousujen kanssa kuin jos niitä käyttää mustien sukkahousujen kumppaneina. Katsokaa vaikka!

Sen lisäksi, että säästin Tukholmassa rahaa, tänä aamuna eräs myöhästynyt palkkio oli siirretty tililleni. Nyt tuli sellainen kutina, että tuon summan voisi käyttää siihen uuteen koneeseen. Vihjailinkin jo hieman siitä, että PC-tyttö saattaa siirtyä Omppu-klaaniin ja niinhän tässä taitaa käydä. Läppärin sijaan aion tosin hankkia luultavasti pöytäkoneen eli tässä tapauksessa iMacin. Kirjoittelen aiheesta lisää vielä, kun saan päätettyä yksityiskohdat.:)