Tunteen tunnistaa heti kättelyssä. Tänään ei voi laittaa mitään kiristävää tai puristavaa ylleen. Tänään ei jaksa räikeitä värejä tai monimutkaisia leikkauksia. Tänään ei kykene laittamaan hiuksiaan erikoisesti tai sutimaan kasvoilleen sen kummempaa sotamaalausta. Tänään ajatellaan kuin suurin osa miehistä ja panostetaan mukavuuteen ja yksinkertaisuuteen.

paita

Kaikki lähtee valkoisesta t-paidasta. Se sopii kaikille ja lähes kaikkiin alaosiin. En taida edes omistaa täysin normaalia valkoista t-paitaa, vaan tänäänkin puin ylleni pienillä puhvihihoilla varustetun yksilön. Harmittaa, kun jätin Ginan aletankoon yhden kivan paidan, vaikka tiesin sen olevan täydellinen, koska omistan sen jo toisessa värissä. Tyhmä mikä tyhmä.:/

farkut

Pillifarkkujen syrjäyttämät ja kaapin pohjalle unohtuneet hieman löysemmät farkut toimivat hyvin valkoisen t-paidan kanssa. Housut eivät kiristä tai vaadi kantajaltaan sen kummempaa kuin rennon asenteen. Näistä farkuista en kyllä luovu, en sitten ikinä!

tennarit

Saappaita ja korollisia kenkiä en boyfriend-mallisten farkkujen kanssa osaa (onneksi) käyttää, joten turvauduin tennareihin. Valkoiset talvitennarini olisivat saattaneet olla liian hiostavat, joten päädyin laittamaan vaaleanpunaiset kangastennarini. Niiden kanssa sopi hyvää sanomaa julistava Humanity-ranneke.

eo2

farkut – H&M

paita – Panic in Paradise

kengät – Threesixty

ranneke – Humanity

Hiukseni sutaisin nopeasti ponnarille, sillä en aikaisen herätyksen vuoksi jaksanut pestä niitä aamulla. Päätös otsatukkani kasvattamisesta alkaa hiljalleen olla varma, kun katselen näitä parin viime päivän asukuvia. Eiköhän se otsis ole saanut edustaa kapinallisuutta ja muutosta jo ihan tarpeeksi kauan.;) Tällä hetkellä otsatukaton tukka tuntuu oikeastaan otsatukallista eksoottisemmalta vaihtoehdolta.

eo1

Aloitin muuten tänään syventävät kemian opinnot. Tasapainoilen vielä muutaman pääainevaihtoehdon välillä, mutta en voi vatvoa asiaa ikuisesti, joten aloitin yhden vaihtoehdon peruskurssin kokeillakseni, olisiko se kutsumukseni. Todennäköisimmin minusta tulee analyyttinen, epäorgaaninen tai fysikaalinen kemisti. Jos näin sallinette asian ilmaista.;) Nyt kutsuu pump-tunti ja sen jälkeen vielä ainejärjestön kokous. Huomenna onkin edessä lähtö kotiin, mutta siitä enemmän myöhemmin. Mommo!