Hengissä ollaan. Nyt vaan tuntui hyvältä idealta pitää pieni tauko ja ottaa hieman etäisyyttä blogimaailmaan. Tuosta Indiedaysista ei varmaankaan tarvitse kertoa enempää. Muiden blogeissa onkin jo kerrottu, että siirtoa yritetään uudelleen ensi viikonloppuna eli sunnuntai on taas postaukseton päivä ja maanantaina pitäisi vihkiä uusi blogi käyttöön. Karvaasta pettymyksestä huolimatta odotan siirtoa, sillä uusi blogini tuntui heti kivalta ja sainkin muokattua siitä varsin omannäköiseni. Siksi siis kauniisti sanottuna ketutti palata tänne Bloggeriin vielä viikoksi. Pahoittelut tästä karusta ulkomuodosta, se on aika säälittävä verrattuna siihen uuteen banneriin. Kiva kuulla, että muutkin ovat tykänneet siitä. Sen verran täytyy tunnustaa, että bannerin kuvaa on vähän Photoshopattu. Ne kengänpohjat ovat nimittäin hyvin kuluneet eivätkä todellakaan tasaisen mustat.:) Palaillaan toivottavasti pian. On meinaan vaikka mitä kerrottavaa. Blogilista ei muuten näköjään näytä blogini päivityksiä normaalisti. Nice.

Psst! Käykääpä äänestämässä Mintun blogissa suosikkibloggaajanne Tukholmaan.