Blogini muuttaa maanantaina uuteen osoitteeseen. Teidän ei välttämättä tarvitse huolehtia linkkien päivittämisestä, sillä teidät ohjataan uuteen osoitteeseen automaattisesti, mutta jos haluatte muuttaa blogini osoitteen linkkilistaan tai suosikkipainikkeisiin, se tulee olemaan 4.1. lähtien http://moumou.refashion.fi. Todennäköisesti uudistuvaan blogiini eksyy tuon uuden Indiedays-sivuston lanseerauksen myötä aivan uusiakin lukijoita. Ajattelinkin esitellä heille edellisen vuoteni asukuvin ja pienin tekstipätkin. Vanhat lukijat voivat muistella mukana.:) Blogger-blogini sisältöä siirretään uudelle sivustolle niin paljon kuin haluan, joten vanhatkin postaukset tai ainakin osa niistä on luettavissa vielä muuton jälkeen.

Ruoditaanpa sitten hieman vuotta 2009. Viime vuoden tammikuussa olin eronnut poikaystävästäni ja muuttanut juuri uuteen asuntoon. Tai no uuteen ja uuteen, asun täällä edelleen ja tämän 60-luvun remontoimattoman asunnon yhteydessä sana “uusi” ei tulisi kyllä mieleenkään.;) Tammikuussa hiuksissani oli se tylsä sivuotsis ja oudon kinuskinen sävy. Rakastin syvästi Asoksen valkoista laukkuani.

mekko – Gina Tricot
paita – H&M
saappaat – Wedins
laukku – Asos
rannekorut – Våga ja pikkusiskolta joululahjaksi saadut

Helmikuussa hiusten juurikasvu alkoi olla jo hirvittävä. Elelin edelleen aika tiukalla budjetilla muuton vuoksi ja mahdolliset hiusmuutokset toteutin ammattikoululla edulliseen hintaan. Asoksen laukku ihastutti edelleen ja lievä saapasrakkaus alkoi syttyä. Tutustuin Helsingin blogimiitissä ihaniin bloggaajiin ja solmin diilin Panic in Paradisen kanssa. Kokkailin paljon ja koin syvää sielunkumppanuutta kahvikoneeni kanssa.

toppi – H&M
neule – Mango
housut – Seppälä
kengät – Tapas
laukku – Asos

Maaliskuussa innostuin SATS-kuntokeskuksesta “pienen” laiskuuskauden jälkeen ja aloin liikkua taas enemmän. Hiukset olivat edelleen tylsät ja kamalan väriset. Mainostajat alkoivat lähettää tiheämmin näytetuotteita ja yhteistyöehdotuksia. Laihduin ja stressaannuin, koska tungin lusikkani liian moneen soppaan. Aloitin yhteistyön Keskisuomalaisen kanssa.

farkut – Panic in Paradise (Sonja light)
paita – H&M
liivi – Vero Moda
kengät – Warehouse
laukku – Pieces


Syntymäpäiviäni vietin huhtikuussa. Samassa kuussa tutustuin yhä enemmän kivoihin bloggaajiin.:) Opettelin käyttämään ompelukonetta ja tekemään löytöjä myös 2nd hand -juttujen maailmasta. Hiukset tummenivat hetkellisesti ja niiden väri olikin hyvin lähellä omaa väriäni. Koijasin huhtikuussa lukijoitani pahemman kerran. Sitä aprillipilaa voi olla vaikea ylittää, sillä todella moni uskoi minun perustaneen nettikaupan, jossa myyn MouMou-fanituotteita.;)

farkut – Diesel (viillelty itse)
toppi – Panic in Paradise
bleiseri – Seppälä
kengät – 2nd hand
laukku – Pieces

Hiusteni väri oli toukokuussa hieman tasaisempi, mutta edelleen outoa väriä edustava. Liikunta jaksoi innostaa edelleen, vaikka muutakin tekemistä oli vaikka muille jakaa. Kiukuttelin mm. rintavarustuksestani ja digikamerastani, jonka onnistuin hajottamaan. Mainokset lisääntyivät blogimaailmassa ja keskustelu niistä rasitti välillä todella paljon. Synkempiäkin fiiliksiä koettiin, kun eräs ystävyyssuhde oli pahemman kerran koetuksella.:/ Ylitin itseni luovuttamalla vapaaehtoisesti verta.

housut – 2nd hand
toppi – Gina Tricot
liivi – Seppälä
kengät – Halens
vyö – äidin vanha
laukku – Mango
rannekoru – Asos

Kesän vietin Jyväskylässä opiskellen ja työskennellen yliopistolla. Kesäkuu olikin raskas, sillä kuumassa ja tunkkaisessa huoneessa tietokoneella työskentely ei vastannut kuvaani ihanasta kesästä, joka minun piti viettää rentoutuen. Tykästyin gladiaattorisandaaleihin ja tummensin vihdoinkin hiuksiani. Kävin myös ensimmäistä kertaa kokeilemassa kirpputorimyyjän hommia ja sainkin vaatekaappeihini kivasti tilaa. Matkustin Riikaan vanhempieni kanssa pienelle lomalle.

monitoimimekko – American Apparel
laukku – H&M
kengät – Tokmanni
rannekorut – H&M

Elokuun ehkäpä suurin muutos oli eBayhin koukuttuminen. Tilailin vaikka mitä vaatteita, joista suuri osa lojuu edelleen korjattavien kasassa kavennusta tai muuta pientä säätöä odottaen. Kaipasin syksyä ja pukeuduin ei-kesäisesti protestimielessä. Työt tuntuivat koko ajan raskaammilta ja kandiakin piti väsätä siinä sivussa. Ikävöin Tamperetta ja vanhoja ystäviäni siellä, joita kävinkin tapaamassa pienen blogimiitin yhteydessä. Valkaisin hampaani ensimmäistä kertaa ikinä.

hame – H&M
toppi – H&M
Arttu-liivi – H&M
hame – H&M
kengät – Tokmanni
laukku – o.i.s

Tein vuoden parhaan päätöksen ja leikkautin itselleni elokuussa otsatukan. Hiusten väri muuttui ruskeaksi vaaleilla raidoilla ja rakastuin hiuksiini ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.:) Kävin myös Tukholmassa muutaman muun bloggaajan kanssa ja minulle alkoi selkeytyä, millainen se oma tyylini oikeastaan on. Sain baarissa tyrmäystippoja pienessä porukassa ja muutuin hieman varautuneemmaksi. Se vähäinenkin alkoholin käyttö lähestyi nollatasoa.

playsuit – eBay
vyö – äidin vanha
kengät – Tokmanni
laukku – Halens
korut – eBay
Sain syyskuussa kulutettua järjettömän määrän rahaa, kun viimeistelin ison työprojektini ja taloustilanteeni lähti nousuun. Ostin ensimmäiset Louboutinini ja elämä oli ihanaa. Syksykin tuli ja sen mukana hyvä olo. Innostuin kohta käsillä olevasta blogiristeilystä. Löysin itseni muutamasta epäsopivasta projektista ja stressi alkoi taas kasvaa loppukuusta. Kouluttaudun jo toisena vuotena peräkkäin tutoriksi. Tykästyin myssyihin ja hankin niitä ison kasan.
tunika – Panic in Paradise
housut – Only
kengät – Wedins
laukku – MQ
takki – Zara
myssy – Gina Tricot
kaulaliina – ?


Lokakuussa ei tapahtunut oikeastaan mitään. Syksy jatkui kivana ja olo oli positiivinen. Kuun lopussa otin kuitenkin riskin ja leikkautin otsatukastani rikotun. Tummensin myös hiusten väriä ja kaduin uutta hiustyyliäni, koska uuden blogisivuston kuvat napsittiin karmean tätimäisessä mokahiustyylissä.

farkut – Only
toppi – Gina Tricot
neule – Vila
koru – Guess
laukku – o.i.s

Marraskuussa otsikseni tasattiin jälleen kivasti ja se alkoi tuntua taas omalta. Mustia raitoja laitettiin lisää ja lukiosta tuttu tumma pehko oli palannut. Uuden blogisivuston promokuvaukset ja koulutustilaisuudet alkoivat. Vietin siksi paljon aikaa Helsingissä. Ostin heräteostoksena postista ihanan pehmo-Oskarin ja aloin metsästää itselleni nahkamekkoa.

farkut – Panic in Paradise
kengät – DinSko
takki – Blend She
laukku – MQ
huivi – Gina Tricot

Joulukuussa värjäsin hiukseni täysin mustiksi ja musta väri alkoi muutenkin kiehtoa minua. Stressitasoni oli huipussaan ja mietin tosissani lomaa kevääksi opinnoista. Aloitin vaatekaappini kanssa projektin, jossa hankkiudun eroon kaikesta, mikä on “vain vähän sinne päin”. Sallin anonyymikommentit pitkän estokauden jälkeen ja vietin joululomaa maalla. Ihastuin järjettömän moneen kenkäpariin.

farkut – Only
toppi – Ginta Tricot
neuletakki – Vila
kengät – Spirit
koru – MQ
laukku – Avon

Siinäpä oli edellinen vuosi lyhyesti. Eniten muutoksia tapahtui hiuksissani sekä vaatekaapissani. Muiden bloggaajien vuosikatsauksia lukiessa minun oli pakko väsätä omani. Inspiraatiota sain mm. Bisquitsilta, Lauralta, Nelliinalta ja Christinalta, vaikka en aivan samanlaista postausta päätynytkään tekemään:) Kiitokset tytöille!