Tällä hetkellä hieman ärsyttää, kun rästilistalla alkaa olla jo aika monta postausta. Eipä ole kuulunut haalarivertailua, treenikenkäviikkoa tai  ohjeita vedenkestävälle kesämeikille. Kaikki toiveet ovat kyllä muistissani ja moni postaus on aloitettukin, mutta jotenkin en vaan saa niitä tehtyä loppuun. Muutenkin postaamisen kanssa on hieman ongelmaa. Asiaa olisi kyllä paljon, mutta tuntuu, että kesällä ihmiset bloggavat ja kommentoivat paljon vähemmän enkä oikein kehtaa pommittaa yksikseni kolmesti päivässä. Siksi tämäkin postaus ilmestyi nyt.

Kitinästä kuteisiin eli siirrytäänpä päivän asuun. Aamuisessa postauksessani näittekin jo hieman uutta maksimekkoani, mutta siitä ei ehkä hahmottanut, millainen vaate on kyseessä. Tässäpä siis parempia kuvia asukuvien muodossa, jotta voitte lähteä heti ostoksille lähimpään halppismyymälään. Joku joskus kysyi, eikö minua hävetä esitellä halppikaupoista ostettuja vaatteita blogissani. Ei hävetä. Menee aika hukkaan ihmisen elämä, jos sen käyttää itsensä ja valintojensa häpeämiseen. Siitä nyt puhumattakaan, että sen tuhlaisi muiden ihmisten tekemisten häpeämiseen.

mekko – Tokmanni

rannekorut – H&M

kengät – Halens

Olen muuten ihan vähän vaan ihastunut Lumenen lähettämään kasvoille tarkoitettuun itseruskettavavoiteeseen, jota testailin ensimmäisen kerran jo moussetestin yhteydessä. Voide levittyy tasaisesti, vaikka se on väritöntä. Se ei juurikaan tuoksu (eli haise) itseruskettavalta ja sillä on hankala saada aikaiseksi rusketusrajoja. Lopputulos on niin kevyt, ettei sitä voi kutsua edes rusketukseksi, vaan enemmänkin kyseessä on ihon sävytys. Harjasin muuten kulmakarvanikin tänään ennen lähikuvaa, ettei kukaan menetä tämän vuoksi yöuniaan.

Nyt jatkuu raivokas siivoaminen ja kirjoittaminen. Saan viikonlopuksi yövieraita ja sitä ennen pitäisi hoitaa vielä miljoona asiaa suhteellisen tehokkaasti. Sähköposti huutaa ja rästilista kasvaa, vaikka olen lennossa aamusta iltaan. Huomenna onneksi Nina palaa vihdoin Helsinkiin ja hautautuu luultavasti juoruihini ja monimutkaisiin ajatuksiini. Oh, happy day!<3