Valmistautukaa kunnon klassikkotykitykseen! Marimekon ja Indiedaysin toinen yhteistyökampanja on alkanut aivan hetki sitten ja se keskittyy Marimekon suosituimpiin tuotteisiin. Tiedättehän niihin, joita valmistetaan ja myös ostetaan ihan huikeita määriä vuodesta toiseen. Klassikot kun eivät mene koskaan pois muodista.

Tuttuun tapaan Marimekolla on myös oma kampanjasivu, jossa arvotaan yhteensä 10 paria Converse ♥ Marimekko -malliston tennareita teidän lukijoiden kesken (ja kuosit saa tietysti valita itse). Myyntiin noita uuden malliston tennareita tulee elokuun 12. päivä. Kamppissivulta löytyy myös Marimekon syksyn uutisia sekä meidän bloggaajien klassikkostailauksia. Kilpailu on voimassa 10.8. saakka ja siihen voi tosiaan osallistua täällä kampanjasivulla.

Eräs helpoiten tunnistettavista Marimekon klassikoista on Tasaraita-paita. Tasaraitaa saa parissakin eri mallissa ja monessa eri värissä. Paita taipuu siis vaikka mihin! Venekauluksella saa asuunsa rentoa ranskatar-fiilistä ja isoa t-paitaa voi käyttää vaikkapa tunikana tai jopa mekkona. Oma valintani on sporttinen punavalkoraitainen klassikko, koska punainen nyt sattuu olemaan väreistä lähinnä sydäntäni.

Täytyy myöntää, että ärsyynnyin nuorempana suunnattomasti, kun äitini väittä sporttisten vaatteiden sopivan minulle. Olin nimittäin niin laiska lapsi, että ihan hävettää. En voinut sietää koululiikuntaa enkä tykännyt liikkua vapaa-ajallakaan. Kummasti sitä iän myötä tuli sitten hurahdettua pariinkin eri urheilulajiin ja arvatkaapa mitä? Kun katson nykyään peiliin, olen samaa mieltä äitini kanssa. Skarpit ja sporttiset vaatteet tosiaan korostavat kivasti rempseää luonnettani. Kyllä äiti tietää.:)

Kengät eivät ehkä ole Marimekon vanhimpia myyntivaltteja, mutta suosittujen juttujen listalla ne ovat takuulla kärjessä. Viime vuonna Finsk-kenkämerkin takana hääräävä kenkäsuunnittelija Julia Lundsten, joka on muuten voittanut kahteen otteeseen arvostetun Manolo Blahnik Award -palkinnon, suunnitteli upean kenkämalliston Marimekolle. Maailmanlaajuisesti tunnetun Conversen ja meidän oman Marimekon keväinen Converse ♥ Marimekko –kenkämallisto taas oli niin suosittu, että sille tehtiin syksyksi jatkoa. Kuosivaihtoehtojahan löytyy tällä kertaa tästä tutusta Unikosta vähän villimpään ruutukuosiin. Varsimallejakin on tarjolla sekä matalana että korkeana.

Jos saisi euron joka kerta, kun olen nähnyt meillä yliopistolla Marimekon canvaslaukun (tai printtipenaalin), olisin multimiljonääri. Laukkuun mahtuvat kätevästi sekä luentomuistiinpanot että läppäri, joten en kyllä ihmettele yhtään, että tämä klassikkolaukku on varsinkin opiskelijoiden suosiossa. Laukkua on saatavilla kyllä turvallisissakin väreissä, mutta väri-ilottelua rakastavana tahdoin stailaukseeni mukaan räväkän pinkin version. Uutena juttuna näitä laukkuja aletaan myydä myös nahkaisina, jolloin rakas laukku on vielä helpompi säilyttää jälkipolville perintönä. Nahka kun vain kaunistuu vanhetessaan.

Jos tällainen tilaihme kutkuttelee yhtään, sellainen kannattaa hankkia elokuussa. Nimittäin 1.-21.8. välisenä aikana myytyjen kankaisten olkalaukkujen hinnasta lahjoitetaan 5 euroa Mannerheimin lastensuojeluliiton tukioppilastoimintaan. Ainakin minusta shoppailu on parasta silloin, kun samalla voi tehdä jotakin hyvää.:)

Joku pitkään blogiani seurannut saattaa muistella, etten ole aina ollut näin hurahtanut Marimekon tuotteisiin. Olette oikeassa. Käänsin takkini lopullisesti viime vuonna Marimekon ja Indiedaysin ensimmäisen yhteistyökampanjan aikaan. Toiset bloggaajat esittelivät silloin omat suosikkinsa Marimekolta ja minä tajusin kuin valaistuneena, että myös minunlaiseni vähän hömppä pukeutuja löytää itselleen ihania juttuja, kun niitä vaan malttaa etsiä. Marimekolta kun nyt vaan löytyy jotakin vähän kaikille.;)