Ei auttanut äänestys Facebookissa. Mielipiteet joulukuusista ovat hyviä tasaisesti jakautuneet. Olen 30 vuotta kannattanut aitoa kuusta, mutta tänä vuonna ensimmäisen kerran aloin harkita muovikuusta. Miksi? Ihan käytännön syistä. Joulukuusi on nimittäin meille yllättävän hankala. Emme ole kotona joulua juuri koskaan, mutta tahdon silti nauttia koko joulukuun ajan kuusesta. Tykkään fiilistellä kuusta myös joulun jälkeen, joten aito kuusi tarvitsisi “lastenhoitajan” pysyäkseen hengissä sen pari viikkoa, kun olemme muualla.

Mietin myös, miten kätevää olisi, kun varastossa olisi joulukuusi, jonka voi sieltä itse hakea aina marraskuun loppupuolella ja viedä takaisin, kun siltä tuntuu. Vähän tässä painaa hintakin vaakakupissa. Tämä muovikuusi, jonka JYSK-myymälästä ostin, maksoi täyteen hintaan 70 euroa, joka sekin olisi ollut 10 vuoden kuusesta vähän, mutta osuin vielä ostoksille hyvään aikaan. Kyllä, sain kuusen vielä halvemmalla! Se maksoi lopulta 45 euroa.

Kuusi asuu punaisessa pahvilaatikossa, jonka säästin, koska aion pakata sen sinne alkuvuodesta takaisin. Runko oli siististi kolmessa osassa, joita ei saanut kasattua väärin, vaikka olisi yrittänyt. Oksat olivat sumpussa eli ne piti aukaista ja levitellä itse. Oksat on itse asiassa kasattu aika nerokkaasti. Neljä ulointa jäljittelevät havupuuta, mutta sisemmät ovat “vähän sinne päin” ja luovat kuuseen lähinnä syvyyttä ja tummuutta rungon lähelle.

joulukuusi muovinen

Läheltä runko on kamala, mutta jo pienikin peruutus kauemmas puusta saa sen näyttämään yllättävän hyvältä. Ensimmäinen asia, joka kuusen paljastaa muoviseksi, on sen luonnoton symmetria varsinkin latvassa, joka aidossa kuusessa harvemmin näyttää tuolta. Minua ei symmetria kuitenkaan haittaa. Oksia aion taivutella hieman alemmas vielä, jotta ne näyttäisivät luonnollisemmilta. Suurin vika kuusessa on sen haju. Se ei tuoksu joululta, vaan muovilta.

Tänä vuonna helppous voitti ja se päätös sinetöi seuraavat joulut, sillä kuten tässä postauksessa vinkkasin, 10 vuoden käytön jälkeen tekokuusi ohittaa ekologisuudessaan aidon. Enpä olisi uskonut!