Nöpsy täytti vähän aikaa sitten vuosia, mutta en tänä vuonna kirjoittanut siitä blogiin sen kummempaa julistusta. Ensin poika toivoi minulta suklaakakkua, jossa on suklaa- ja vaahtokarkkeja. Olin jo onnessani lähdössä ostamaan aineita tähän ihanuuteen. Sitten tuli parempi idea, joka sysättiin isille. Batman-kakku! Kauhistelin alkuun, mitä siitäkin tulisi, mutta olisi pitänyt vain luottaa poikiin. Kakusta tuli nimittäin hieno.

Batman-kakku koristeltiin luovasti DUPLO-palikoilla eli sokerikuorrutukseen käärityillä suklaa-vohvelipaloilla, eläimillä ja merirosvokynttilöillä. Ihan vaan, että koristeita tulisi tarpeeksi. Jotenkin tuo sekasorto näytti silti suloiselta silmissäni, mutta olen ehkä “vähän” puolueellinen arvioimaan.

Täydellinen kakku ei missään nimessä teknisesti ole, mutta upea sellaisen ihmisen tekemäksi, joka ei ole ennen koskenutkaan sokerikuorrutukseen. Dr. Oetkerin kuorrutus oli kuulemma “tottelevaista” ja helppoa käyttää, joten uskallan suositella sitä täälläkin. Sitä myydään niin monessa värissä (sain tulokseksi jopa yhdeksän eri väriä), ettei onneksi tarvitse lähteä mihinkään elintarvikevärikikkailuihin. Niissä on aina omat riskinsä, kun leipomisseurana on yli-innokas poika.

Kakun sisällä oli täytteenä sekä banaanirahkaa että lakritsi-sitruunarahkaa, sillä mieheni tykkää sekoitella eri makuja luovasti. En koskaan unohda sitä kertaa, kun hän teki itse sinappia ja lisäsi siihen vadelmaa. Kakkupohja meillä oli perinteinen suklainen, mutta yllätyksekseni kaikki maut toimivat silti hyvin yhteen. Kaikki raaka-aineet ostettiin Ruoholahden Cittarista, joka on ihan suosikkikauppamme. Sieltä löytyy mitä tahansa!

MouMou Batman-kakku

Batman-kakku

Hienosta kakusta huolimatta emme pitäneet vielä tänä vuonna kaverisynttäreitä emmekä oikein perhesynttäreitäkään virallisesti. Meillä oli ystäväni Manu kylässä ja korkkasimme kakun heti, kun se valmistui, joten tavallaan kyllä juhlimme. Nöpsy oli piirretyistä oppinut, että kynttilät pitää puhaltaa, joten ostimme niitäkin tälle vuodelle. Ikimuistoinen synttäripäivä, vaikka mitään sen kummempaa ei tapahtunutkaan.

“Nöpsy, hieno Batman-kakku! Montako vuotta täytit?”