Nöpsy on nyt 4-vuotias. Salama McQueen ja Ryhmä Hau ovat historiaa, sillä kaikista kovin on Batman. Ja hei, varsinkin LEGO-versio Batmanista! Siinä sitä vasta on jotakin. Huvipuistoja on testailtu urakalla ja Särkänniemi on tällä hetkellä johdossa. Pojalla on takana kesälomaa neljä viikkoa ja vielä kaksi olisi jäljellä ennen kuin päiväkoti aukeaa.

Nöpsyn isi palaa töihin huomenna ja minulla taas lomaa oli kaksi päivää eli pitää sumplia. Sain erikoisluvan tehdä tiistaista torstaihin etäpäivinä, mutta maanantaiksi ja perjantaiksi tarvitsemme silti hoitoapua. Joskus mietin, miten ne perheet pärjäävät, joilla ei ole tällaista tukiverkkoa, kun minuakin hävettää pyytää näin paljon apua, vaikka vanhempani sanovat, että auttavat aina tarvittaessa. Se on muuten ajatus, jonka tahdon siirtää omallekin lapselleni.

Viimeisimmällä huvipuistoreissulla vietimme päivää Nooran ja Matin kanssa. Mietin siinä, miten nykyään tuntuu, että ehdin nähdä vain niitä ystäviä, jotka tavoittaa lounastauolla. Viikonloput olemme aina menossa ja töiden jälkeen olen niin väsynyt, ettei tulisi mieleenkään ehdottaa kenellekään tapaamista. Tuntuu myös, että pelottavan moni ystävä on loppuunpalamisen partaalla omien töidensä keskellä.

Onneksi kesällä ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen kivaa tekemistä viikonlopulle. Kotimme lähellä on Linnanmäki ja mummulan lähellä Särkänniemi. Hankoon ajelimme suunnilleen 1.5 tuntia, ja jos rehellisiä ollaan, kesäinen Helsinkikin on niin ihana, ettei täältä oikeastaan tarvitsisi lähteä pois. Ehkä tänään voisi mennä käymään Altaalla tai Löylyssä porukalla?

Nyt takaisin pojan synttärikakun jämien pariin! Haluatko lukea seuraavaksi Hanko-fiiliksiä vai nähdä tuosta pitsimekosta asukuvat? :)