Kun ympärillä on punaisia muuttolaatikoita ja sinisiä jätesäkkejä, tekee kummasti mieli oleskella sen kodin siisteimmän nurkan lähettyvillä katselemassa lumisadetta. Nostelin kaikki viherkasvit samalle ikkunalaudalle, jotta tunnelma olisi  mahdollisimman kodikas. Peikonlehti ja muut tutut kaverit muuttivat sylissäni MINI Countrymanin kyydissä, mutta uusiakin tulokkaita ikkunalta löytyy.

Äitini osti tupaantuliaislahjaksi meille jotakin, mistä olen haaveillut vuosia ja mihin poikani on kehittänyt pienen pakkomielteen. Piirretyissä näkyy joskus jotakin, mikä menee vähän yli ymmärryksen ja mistä sitten puhutaan viikkotolkulla. Nyt uusin ihastus oli LEGO City -sarjassa ja itse asiassa myös Ryhmä Hau -jaksossa näkynyt lihansyöjäkasvi. Sellainen meillä nyt sitten on täällä kotonakin.

Mikään jättikokoinen kasvi ei ole kyseessä, vaan pieni banaanikärpästen painajainen. Pidin kasvia täytenä huijauksena, mutta kyllä se vaan sulkee “leukansa”, kun sen tuntokarvasia vähän kutittelee. Luonto on ihmeellinen, kun on tällaisenkin tapauksen luonut. Lihansyöjäkasvi on väritykseltään kaunis ja miellyttää silmää. Plantagenissa oli tarjous, joten kasvi maksoi suunnilleen vitosen.

Kasvia käydään katselemassa yhdessä useita kertoja illassa. Se kiinnostaa, mutta myös vähän jännittää lasta. Hän varmistelee, ettei kasvi vaan kasva isoksi ja ettei se haukkaa ihmisiä. Minä olen vain ja ainoastaan innoissani tästä ötököitä ahmivasta perheenjäsenestä. Nimiehdotuksia otetaan vastaan!

Psst! Blogikollegani Irenen esikoiskirja Hullu kuin äidiksi tullut löytyy vihdoin BookBeatista! Jos tahdot kuunnella sen, saat kuukauden maksuttoman kokeilujakson minun tilaussivuni kautta TÄÄLTÄ. Minä en kirjoja enää lue, vaan säästän niskojani ja kuuntelen kirjat läpi. :)