Sinä aamuna pidin toimistoa kahvilassa. Tai no, kello oli vasta kahdeksan ja toimistolla pitäisi olla kymmeneltä, mutta kuitenkin. Ajattelin hyödyntää aamun tehotunnit inspiroivassa ympäristössä. Joskus parhaat idea syntyvät yksinäisyydessä, joskus taas kaipaa ympärilleen ihmisiä ja sopivasti hälinää. Uuteen kameraani tutustuminen vaati Cargon rauhaa ja täyttävää vegeaamiaista.

Olen vannoutunut Olympus-kameroiden fani. Olen testaillut heiltä eri malleja pienistä PEN mini -kameroista isompiin OM-D -sarjalaisiin, mutta arkikäytössä minulla on PEN Lite -kamera, joka on Olympukselta lainassa. Markeja en ole kokeillut. Tällä hetkellä käytössä on E-PL8, mutta myös vanhemmat E-PL5 ja E-PL7 (jos malli kiinnostaa, lue postaukseni siitä) on kokeiltu läpi.

Vähän aikaa sitten Olympus julkaisi ulkomuotonsa brändin vanhasta filmikamerasta saaneen Olympus PEN-F -kameran, ja minä sain sattumalta joululahjaksi juuri tuon Olympus PEN-F -kameran. Siis sen alkuperäisen, jossa käytetään filmiä ja josta ei voi näppärästi Wi-Fin avulla siirtää kuvia suoraan puhelimeen ja sieltä Instagramiin.

Filmikameralla kuvaaminen on ollut tähän asti minulle yhtä kuin vanhempieni 90-luvun kamera, joka otettiin salaa mukaan festareille, ja jonka filmirullat sitten, jos niitä ei vahingossa jossakin vaiheessa ennen sitä valottanut pilalle, vietiin kehitettäväksi valokuvausliikkeeseen.

Viikon päästä sieltä haettiin jännittyneinä tuplana kehitetyt mattakuvat, joista puolet annettiin tietysti festarikaverille muistoksi. Jos joukossa oli rumia kuvia itsestä, ne napattiin tietysti pois. Harmi vaan, että tästä kärähti aina, koska kuvien mukana tuli kätevä luettelo, josta näki kaikki kehitetyt kuvat.

En siis osaa ottaa filmikameralla kuvia kuin automaattiasetuksilla. Salamaa pidän vähintäänkin vihollisena, sillä se muutti aina liian läheltä kuvattuna kohteen kasvot valkoisiksi ja kiiltäviksi sekä taikoi samalla punaiset demonisilmät joillekin huono-onnisille. (Onneksi jossakin vaiheessa markkinoille tuli kynä(!), jolla voi korjata punasilmäisyyden valmiista kuvasta.)

Omassa kamerassani ei ole salamaa, mutta siinä on jotakin varsin edistyksellistä. Siis omalle ajalleen. Kameran etuosaan kiinnitettävä valotusmittari auttaa määrittämään oikeat asetukset kuvanottohetkellä. Vaihtoehto olisi arvata ne tai kantaa mukana erillistä valotusmittaria. Jotkut käyttävät kuulemma myös digikameraa, josta tarkistavat sopivat asetukset, mutta se ei ihan sovi mielentilaan, jos tarkoitus on retroilla ja meillähän seuraavien viikkojen aikana retroillaan, sillä avomieheltäni löytyy myös kehitysnesteet mustavalkokuville.

Psst! Onkohan sattumaa, että mieheni osti minulle Olympus PEN-F -filmikameran, jossa on itselaukaisin? :D

(huulipuna ja tuoksu saatu lehdistönäytteinä)