Miten voin olla myöhässä! Oli niin hyvä kirja BookBeatissa kesken, että aloin vahingossa kävellä hitaammin. Onneksi lounasseuralaiseni ymmärtää. On aurinkoinen syyspäivä ja sovin ystäväni kanssa treffit keskellä työpäivää. Joskus mielen solmut aukeavat, kun asioita pallottelee jonkun ulkopuolisen kanssa. Lisäksi halusin juoda lasillisen skumppaa, mutta yksin se olisi tuntunut hassulta. Southpark on kuitenkin niin hyvällä sijainnilla, että sain sovittua sinne itselleni lounastreffit.

toppi – Guess by Marciano

hattu – KN Collection (saatu)

neuletakki – Alpa (saatu)

takki – Zara

housut – Katri Niskanen

kengät – Minna Parikka

Asukuvatkin napsittiin samalla tapaamisella. Nyt on sellainen olo, että kapselistani saa mukavasti erilaisia asuja koko kuulle. Ehkä se johtuu siitä, että mukana on enemmän värejä kuin lokakuun kapselissani. Marraskuun kapselivaatekaappini sisällön näet tästä postauksesta.

Joko muuten ilmoittauduit kanssani ensi viikolla alkavalle maksuttomalle kurssille, jolla opetetaan järjestämään vaatekaappi ja löytämään oma tyyli? Ilmoittautumisaikaa on enää tämä päivä! Mukaan pääset tämän kaupallisen linkin kautta ihan ilmaiseksi vain jättämällä sähköpostiosoitteesi, jonne videot sitten lähetetään.

 

Herkullisen lounaan jälkeen otimme vielä kahvit mukaan. Lounasseuralaiseni Rosanna on ihan parasta seuraa! Niinä päivinä, kun kerron itsevarmuuteni ryömivän pohjamudissa, tuo uskomaton nainen onnistuu valamaan minuun uskoa. Olen niitä ihmisiä, jotka uskovat kyllä pitkäjänteiseen työhön, mutta tahtoisivat silti saavuttaa hyvät tulokset heti. Siksi joskus pännii kunnolla, kun jonkin ohjelman käyttö ei suju heti.

Herkullinen lounas, jonka muuten saa edullisemmalla hinnalla, jos sattuu olemaan töissä lähistöllä, rentoutti minua onnistuneesti ja mietin, miksi en useammin kävele Southparkiin asti, vaan jumitan Fredan Picnicissä tai Uudemaankadun Pupussa. Southpark oli ihanan väljä, kun saavuimme sinne, ja tuntui, että lounaani oli kerrankin rauhallinen.

Rauhallista isänpäivää ihan jokaiselle teistä! :)