Olen positiivisen ongelman uhri. Blogimateriaalia on jonossa liikaa! Tilanne vaan on se, että yritän vältellä epäloogisuutta, joten täytyy vähän taktikoida. Ensi kuussa tapahtuu jotakin, mikä vaikuttaa pukeutumiseeni paljon, joten postailen tässä loppuviikon aikana varastosta asuja, joista olen ehtinyt ottaa vain pari kuvaa tai jotka olen jostakin syystä unohtanut julkaista. Nämä kun eivät lokakuussa ole enää “tuoreita” uuden tyylini takia.

Näistä kuvistakin tykkään, vaikka näissä ei ole oikein mitään järkeä. Kamerastani loppui akku ennen kuin ehdin kokokuviin asti, joten kengistä ei ole yhtään kuvaa. Paita on R/H:n ja skin pants -housut Katri Niskasen. Tahtoisin kuitenkin kirjoittaa jotakin kuviin liittyvää, joten ehkä kerron hassusta roolistani Facebookissa.

Olen jäsenenä parissakin FB-ryhmässä, jossa jauhetaan tyylistä ja pukeutumisesta ja nykyään aina, kun joku harkitsee Alpan neuletakin ostamista, minut tägätään keskusteluun. Se on hauskaa! Minullahan näitä Alpa Twilight -kokemuksia riittää ja ihan tuntemattomatkin ihmiset muistavat sen jo.

 

Olen saanut Alpalta tämän Twilight-neuletakin sekä tummanharmaana että tällaisena vaaleanpunaisena ja jokainen, jonka kanssa olen näistä yhtään jutellut, tietääkin jo, että käytän näitä suunnilleen neljänä päivänä viikossa ihan joka viikko. Poikkea vaikka kylään joku ilta, niin löydät minut alpakanvillatakkiini kääriytyneenä. Ei tarvitse edes soittaa etukäteen.

Pystyn siis kokemuksen syvällä rintaäänellä kertomaan (tai tällä hetkellä ehkä räkäisesti yskimään) mielipiteeni nyppyyntymisestä, lämmittävyydestä, monelle uudesta materiaalista ja hämmentävästä värityksestä. Alpa Twilight -kokemuksia jaan ihan mielelläni, sillä Alpa on yksi niistä yrityksistä, joiden kanssa en tahdo koskaan lopettaa yhteistyötä.

Joten sinä, joka olet harkinnut tätä neuletta edes hetken ajan, tässä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin. Vaaleanpunaisen neuloksen väri ei ole tasainen. Kuvailen sitä yleensä “merenneitomaiseksi”. Kannattaa ehdottomasti ottaa isompi, jos miettii kahden koon välillä. Materiaalin ei pitäisi allergisoida tai kutittaa, mutta joitakin normaali-ihoisia ystäviäni tämä kutittaa, kun taas atoopikkoystäväni sekosi onnesta lainatessaan neulettani ja todetessaan, ettei tämä kutita. Tämä kohta täytyy siis kokeilla.

Noin 1.6-metrisellä, keskimäärin S/M-kokoisella neuletakki näyttää päällä suunnilleen tällaiselta. Materiaali ei nyppyynny, mutta jos se kastuu läpimäräksi esimerkiksi rankkasateessa, se pitää muotoilla uudelleen. Ja kyllä, tämä on täysin hintansa arvoinen. Lisää Alpa Twilight -kokemuksia annan mielelläni kysymällä.

Edit: Sain juuri korvanappiini tiedon, että uudessa tuotannossa koot vastaavat jo standardia eli voi ottaa oikean kokonsa. Värejäkin on tulossa uusia kolme ihan pian. En malta odottaa!

Psst! Olo alkaa jo vähän helpottaa ja lima irrota, mutta nyt on varmaa, ettei sunnuntain Pirkan Hölkästä tule mitään. Saako kiroilla? :(